Kaitselmus ei milloinkaan huolla asioita puolinaisesti ja oli merkinnyt alkuteokselle, kuvaavaksi nimeksi Jean Buvat. Ne kylläkin, jotka olivat saaneet havaita kelpo miehen hengenlahjojen äärimmäisen vajavuuden ja hänen sydämensä oivat ominaisuudet, yleensä jättivät silleen kastetoimituksessa annetun osan nimestä ja mainitsivat häntä pelkästään Buvatina.
Varhaisimmista vuosistaan asti pikku Buvat osoitti suurta vastenmielisyyttä kaikenkaltaiseen opiskeluun, mutta aivan erikoista luontumusta kaunokirjoitukseen. Äiti oli saanut hänelle vapaaoppilaan paikan Oratorion hengelliseen opistoon. Joka aamu hän toi sinne teemansa ja muut harjoitustehtävänsä virheitä vilisevinä, mutta niin sievästi, säännöllisesti ja siististi kirjoitettuina, että sitä oli ilo katsella. Tuloksena oli, että pikku Buvatille päivittäin annettiin patukkaa laiskasta tajuamisesta ja vuosittain palkinto parhaasta käsialasta. Hänen täytettyään viisitoista vuotta sai Epitome sacra,[82] jota hän oli päntännyt jo viisi lukuvuotta, opiskeluohjelmassa seuraajakseen Epitome Graecan,[83] mutta jo ensimmäisistä käännöksistä älysivät opettajat, että siinä oli yritetty liiallista hyppäystä ja päättivät, että hänelle sai kuudenneksikin vuodeksi riittää vain Epitome sacra.
Niin lauhkealta kuin hän ulkonaisesti näyttikin, piili nuoren Buvatin sielun sopukassa jonkinlaista kunnianhimoakin. Hän tuli illalla kotiin itkusuin, valitti kärsineensä vääryyttä ja ilmaisi tuskaannuksessaan seikan, jota oli siihen asti varonut tunnustamasta. Koulussa oli kymmenvuotiaitakin lapsia päästetty hänen edelleen. Suulas leskimatami Buvat oli joka aamu nähnyt poikansa tallustavan kouluun kauniisti riimustelluin kotitehtävin, joten niissä ei toki voinut olla moitteen sijaa, ja juoksi seuraavana aamuna sättimään kelpo luostariveljiä pahanpäiväisesti. Nämä vastasivat, että hänen poikansa oli hyvä lapsi, jolla oli harras mieli Jumalaa kohtaan ja nuhteeton käyttäytyminen toverien parissa. Mutta samalla hän oli niin kamalan kovakallonen, että he neuvoivat tekemään hänestä kirjoitusmestarin, kehittämään sitä ainoata lahjaa, jonka kitsas luonto näytti hänelle suoneen.
Matami Buvat käsitti pian siten saavansa pojastaan tuottoa, ja kotiin tullessaan hän heti ilmoitti opiskelijalle uuden tulevaisuuden suunnitelman. Nuori Buvat ei siinä aluksi nähnyt muuta kuin pelastumisen päivittäisestä raipasta ja patukasta, jotka eivät hänen mielestään korvanneet jokavuotista vasikannahkakansiin sidottua palkintoa. Niin ollen hän ilon innostuksessa yhtyi äidin kantaan, lupasi viimeistään puolen vuoden kuluttua olla pääkaupungin näppärin kirjoitusmestari, ja samana päivänä hän ryhtyi työhönsä, ostaen vähäisillä säästöillään neliteräisen kynäveitsen, kimpun hanhensulkia ja kaksi uutta kirjoitusvihkoa.
Ystävälliset luostariveljet eivät olleet erehtyneet nuoren Buvatin oikeasta kutsumuksesta. Kaunokirjoitus oli hänellä melkein piirtämiseen ulottuva taito. Kuuden kuukauden kuluttua hän Tuhannen ja yhden yön apinan tavoin kirjoitti kuudenlaista käsialaa ja jäljensi viivoilla kaikenmuotoisia ihmisten, puiden ja eläinten ääripiirteitä. Vuodessa hän pääsi niin varmalle tasolle, että katsoi voivansa lähettää liikkeelle harjoitusohjelmansa.
Hän uurasti tämän laatimisessa kolme kuukautta, käyttäen öitäkin apuna, niin että näkö oli tärveltyä. Mutta kohtuullista on myös sanoa, että siinä valmistui todellisen mestaruuden näyte: se ei ollut pelkästään koristeellinen julistus, vaan suorastaan taulu, joka varjostuksin ja hiusviivoin esitti maailman luomista, jaettuna osastoiksi jokseenkin siihen tapaan kuin Balaelin "Kirkastus". Edenille omistetussa yläosassa iankaikkinen Isä veti Eevaa nukkuvan Aatamin kyljestä, ympärillään niitä eläimiä, jotka ylväydessä lähenevät ihmistä, kuten leijona, hevonen ja koira. Alhaalla levisi meri, jonka syvyyksissä nähtiin mitä kummallisimpien kalojen uiskentelevan. Pinnalla taasen kellui uhkea kolmikantinen laiva. Kumpaisellakin sivulla kaksi lintujen laulupuuta yhdisti latvoillaan hipomansa taivaan juurtensa kiinnikekohtana olevaan maakamaraan, ja kaikkien näiden kauniiden aiheiden kehystämästä keskitilasta pisti silmään mitä täydellisimmin vaakasuorina riveinä kuudella eri käsialakuosilla tekstattu sana hellittämättömästi.
Tällä kertaa taiteilija ei pettynyt odotuksessaan.
Taulujuliste teki luonnollisen tehonsa. Viikon kuluessa nuori herra
Buvat sai viisi poika- ja kaksi tyttöoppilasta.
Tämä menestys vain karttui, ja kun matami Buvat oli muutamia vuosia vielä viettänyt huolettomammissa oloissa kuin hänellä oli koskaan ollut, edes miehensä eläessä, sai hän tyydytyksekseen kuolla täysin levollisena poikansa tulevaisuudesta.
Soveliaasti murehdittuaan äidin poismenoa tämä jatkoi elämänsä ladulla, joka oli niin kaavoittunut, että hän saattoi joka ilta odottaa huomiselta vain päättyneen päivän toistumista. Sitten hän ehti kuuden- tai seitsemänkolmatta vuoden ikään, viattoman ja hyveellisen hyväluontoisuutensa ainaisella rauhaisuudella selviytyen ihmiselämän myrskykaudesta.