BATHILDE
Mutta seuraavana päivänä Bathilde nauraen huomautti holhoojalleen, että hänen opettajillaan ei tainnut enää olla mitään opetettavaa hänelle. Hän katsoi osaavansa yhtä paljon kuin he, joten olisi vain rahan hukkaa pitää heidät kauemmin. Kun Buvat ei pitänyt mitään niin kauniina kuin Bathilden piirustuksia — kun hän Bathilden laulaessa tunsi kohoavansa kolmanteen taivaaseen, ei hänen ollut vaikea uskoa holhottiaan, sitäkin vähemmin, kun opettajat varsin harvinaisessa hyvässä luottamuksessa myönsivät, että heidän oppilaansa jo kyllä kykeni itse hoitamaan kehitystänsä. Niin puhdistavasti vaikutti neitosen viaton sulous hänen lähimpään ympäristöönsä.
On käsitettävissä, että tämä kaksinainen vakuutus tuotti Buvatille suurta mielihyvää. Mutta Bathildelle ei riittänyt menojen säästäminen; hän päätti myöskin kartuttaa tuloja. Vaikka hän oli edistynyt jotensakin yhtä hyvin musiikin kuin piirustuksen alalla, hän oivalsi vain jälkimmäisestä taidosta voivansa saada raha-ansiota, musiikin jäädessä yksinomaan virkistykseksi. Sen tähden hän kohdisti erikoisen harjoittelunsa piirustukseen, ja kun hänellä oli siihen poikkeuksellista taipumusta, pystyi hän piankin luomaan viehättäviä pastellitöitä.
Eräänä päivänä hän vihdoin tahtoi tietää sommitelmiensa arvon ja pyysi Buvatia toimistoon mennessään näyttämään Cléry-kadun ja Rue du Gros-Chenetin kulmassa asuvalle värikauppiaalle, jolta hän osti piirustustarpeensa, kahta mielikuvituksesta valmistamaansa lapsenpäätä ja pyytämään niistä hänen arviotaan. Buvat otti tehtävän huomaamatta siinä minkäänlaista taka-ajatusta ja toimitti sen tavanomaisen naivisti. Tuollaisiin tiedustuksiin tottunut kauppias käänteli pastellikuvia halveksivan näköisenä käsissään ja keksien niissä paljon muistutettavaa sanoi voivansa tarjota ainoastaan viisitoista livreä kumpaisestakin. Buvatia ei loukannut tarjottu hinta, vaan se arvosteleva sävy, jota liikemies oli käyttänyt puhuessaan Bathilden taiteellisesta työstä; hän nykäisi piirrokset toisen kädestä ja kiitti lyhyeen.
Kauppias luuli hintaa vähäksyttävän ja huomautti silloin, että hän liiketuttavuuden takia maksaisi neljäkymmentä livreä yhteensä. Mutta Buvatia sisutti tavattomasti hänen holhottinsa esikuvallisten aikaansaannosten repostelu, ja hän vastasi kuivakiskoisesti, että piirrokset eivät olleet myytävinä — hän oli vain tiedokseen kysynyt tällaisten töiden arvoa. Mutta tiedetäänhän, että piirroksien hinta nousee merkillisesti silloin kun niitä ei kaupitella; niin ollen kauppias jo lupasi niistä viisikymmentä livreä. Buvat ei kuitenkaan ollut taipuisampi, kun hänen mieleensäkään ei johtunut tuollaisten tarjouksien käyttäminen. Hän pisti piirrokset takaisin pahvisalkkuun, lähti myymälästä kopeasti kuin ainakin mies, jonka oman arvon tuntoa on loukattu, ja asteli toimistoaan kohti.
Hänen palatessaan kauppias osuttautui kuin sattumalta ovelleen, mutta sen huomatessaan Buvat vetäytyi kauemmaksi. Se ei auttanut, kauppias astui hänen luokseen, laski molemmat kätensä hänen olkapäilleen ja kysyi, eikö hän lopultakin luovuttaisi noita kahta piirrosta viimeksimainitusta hinnasta. Kirjastovirkailija vastasi toistamiseen, ja entistä äreämmin, että ne eivät lainkaan olleet myytävinä.
— Sepä ikävää, — olisin mennyt kahdeksaankymmeneen livreen asti, sanoi kauppias, ja kääntyi ovelleen välinpitämättömän näköisenä, mutta syrjäsilmäyksellä tarkkaillen Buvatia. Tämä puolestaan asteli eteenpäin niin korskeasti, että hänen ryhtinsä tuntui vain hullunkurisemmalta, ja taaksensa vilkaisematta katosi Rue du Temps-Perdun kulmasta.
Bathilde kuuli Buvatin nousevan portaita ja napauttelevan kaidepuita kepillään, säännölliseksi säestykseksi, joka oli hänen tulonsa tavallisena merkkinä. Tyttö riensi sillakkeelle vastaan, kovin rauhattomana neuvottelun tuloksesta, ja lapsentapoihinsa palaten hän kietaisi käsivartensa tulijan kaulaan, kysyen:
— No, ystäväiseni, mitä herra Papillon sanoi?
— Herra Papillon oli hävytön! vastasi Buvat pyyhkien otsaansa.