— Mutta minä en mitenkään tahdo itketyttää sinua! vakuutti Buvat. —
Se tässä vielä puuttuisi, nähdä sinun itkevän!
— Niinpä itkenkin loputtomasti, ellet anna minun tehdä niin kuin tahdon, huomautti Bathilde.
Kaikessa lapsellisuudessaanko tämä uhkaus värisytti Buvatia varpaista hiusmartoon saakka, sillä siitä päivästä asti, kun lapsi oli itkenyt äitinsä menetystä, ei Bathilde ollut saanut mitään uutta surun aihetta.
— No, mukautui Buvat, — tee siis niin kuin tahdot ja mitä tahdot, mutta lupaa minulle, että kun saan maksamattoman palkkani…
— Hyvä on, hyvä on, keskeytti neito; — saamme nähdä sitten, mutta nyt päivällinen jäähtyy sinun takiasi.
Ja pistäen kätensä hänen kainaloonsa Bathilde siirtyi hänen kanssaan ruokahuoneeseen, missä hän leikkisyydellään ja hilpeydellään tuota pikaa karkoitti viimeisetkin alakuloisuuden jäljet Buvatin rehdeiltä, reheviltä kasvoilta.
Mitähän jos Buvat-parka olisi tiennyt kaikki?
Bathilde oli nimittäin tuumiskellut, että hänellä ei olisi paljoakaan aherrettavaa piirustusalalla, ja olemme nähneet, että hänen päätelmänsä oli oikea, koska värikauppias oli ilmoittanut ottavansa kaksi työtä kuukaudessa, mutta sillä ehdolla, että taiteilijatar ei valmistaisi mitään muualle. Mutta ne kaksi sommitelma Bathilde saattoi tehdä kahdeksassa tai kymmenessä päivässä. Jäljelle jäisi ainakin puoli kuukautta aikaa, jonka hukkaamiseen hänellä ei mielestään enää ollut oikeutta. Ja koska hän oli taloushommien opiskelussa edistynyt yhtä paljon kuin vallasnaisen taidoissa, oli hän saman päivän aamuna jättänyt Nanetten tehtäväksi kuulustella — tekijää ilmaisematta — tuttavapiiristään jotakin vaikeata ja sikäli hyvin maksettavaa käsityötä, jota hän voisi valmistella suojelijansa poissaollessa, sitenkin parantaakseen huonekunnan toimeentuloa.
Nanette ei osannut muuta kuin totella nuorta valtiatartansa. Hän oli ryhtynyt heti tiedustelemaan, eikä hänen ollut tarvinnut etäältä etsiäkään. Pitsit ja röyhelötyöt olivat tähän aikaan muodissa; hienostonaiset maksoivat silkkipunoksesta viisikymmentä louisdoria kyynärältä ja juoksentelivat sitten huolettomasti puistikoissa vielä läpikuultavampiin pukineihin laittautuneina kuin ne olivat, joita Juvenalis[92] nimitti ilmakuteisiksi. Siitä luonnollisesti johtui paljon repeytymiä, jotka oli salattava äitien tai aviomiesten katseilta, joten tänä aikakautena oli pitsitöiden parsiminen kenties vielä tuottoisampaa kuin niiden kauppaaminen. Ensimmäisestä kokeestaan alkaen Bathilde teki siinä suhteessa ihmeitä; hänen virkkuuneulansa tuntui keijukaisen taikasauvalta, ja Nanette sai paljon kiittelyä Penelopestaan,[93] joka siten päivisin korjasi kuntoon, mitä yö oli tärvellyt.
Bathilden työteliäisyys, joka osittain jäi kaikille tietymättömäksi ja pysyi salassa itse Buvatiltakin, palautti kahdelta haaralta talouteen mukavan toimeentulon juuri kun oli oltu joutumassa ahdinkoon. Kirjastovirkailija tunsi mielensä nyt rauhallisemmaksi, ja kun hän Bathilden suoranaisesti huomauttamattakaan asiasta oivalsi, että hänen suojatiltaan ei nykyään liiennyt aikaa sunnuntairetkeilyihin, joihin hän itse oli viehättynyt ainoastaan seuransa takia, päättikin hän jo ottaa käyttöön tuon mainion pengermän, joka oli niin paljon painanut asunnon valinnassa. Viikon ajan hän joka aamu ja ilta käytti tunnin mittailuun ja tuumiskeluun siellä, edes Bathilden saamatta vihiä, mitä hän aikoi tehdä. Päätökseksi tuli lopulta suihkulähde, luola ja lehtimaja.