— Herra ritari, haastoi tuntematon tarkasteltuaan hetken, — Hyvin selkeäksi tekstiksi saavat adduktorin suunta ja kämmenen aponeuroosin longitudinalisten säikeiden asento viisi sanaa, joihin sisältyy elämänne koko historia. Ne sanat ovat: urheus, kunnianhimo, pettymys, rakkaus ja petos.
— Hitto vieköön, keskeytti chevalier, — enpä aavistanut, että haltiat opiskelevat noin perinjuurin anatomiaa ja näkevät pakolliseksi suorittaa lisensiaattitutkintonsa niin kuin salamancalainen kandidaatti!
— Haltiat osaavat kaikkea mitä ihmisetkin ja lisäksi paljon muuta, chevalier.
- No, mitä nuo ponnekkaat ja ristiriitaiset sanat haastavat teille menneisyydestäni, oppinut haltia?
— Ne ilmaisevat, että olette yksinomaan urheudellanne saavuttanut sen everstinarvon, joka teillä oli Flanderin armeijassa, että se arvo oli herättänyt kunnianhimoanne, jota kuitenkin seurasi pettymys. Te uskoitte saavanne pettymykselle lohtua rakkaudesta, mutta tämä voi horjahtaa petokseen niin kuin onnikin saattaa pettää, ja teidät on petetty.
— Eipä hullumpaa, myönsi chevalier, — ja Cumaen Sibylla[30] ei olisi selviytynyt paremmin. Hieman epämääräistä kuten kaikki horoskoopit, mutta todellisuus muuten pohjana. Siirtykäämme nykyisyyteen, kaunis naamio.
— Nykyisyyteenkö, chevalier! Puhukaamme hyvin hiljaa, sillä siinä uhkaa kamalasti Bastilji!
Chevalier hätkähti väkisinkin, sillä hän oli uskonut, että hänen aamullinen seikkailunsa ei voinut olla tunnettu kellekään muulle kuin osanottajilleen.
— Tällä hetkellä, jatkoi tuntematon, — kaksi kelpo aatelismiestä viruu apeina vuoteissaan, sillä aikaa kun me loruilemme hilpeästi tanssiaisissa. Sen he saivat siitä, että muuan chevalier d'Harmental, ei muistanut erästä Vergiliuksen säepuoliskoa.
— Mitä säepuoliskoa? kysyi chevalier yhä enemmän ihmeissään.