"Facilis descensus Averni",[31] sanoi lepakko nauraen.
— Hyvä haltia, huudahti chevalier tunkien katseensa tuntemattoman puhuttelijansa naamarinrakoihin. — Sallikaa minun sanoa, että tuo lainaus ei ollut oikein miehisesti käytetty.
— Ettekö tiedä, että haltiat ovat kumpaakin sukupuolta?
— Kyllä, mutta en ole kuullut, että he noin juohevasti lausuilisivat Aeneasta.
— Eikö se sitaatti osu paikalleen? Te puhuitte minulle Cumaen Sibyllasta, minä vastasin teille hänen kielellään. Te pyysitte minulta todistetta, minä annoin. Mutta teitä kuolevaisia ei voi milloinkaan tyydyttää.
— Ei, sillä minä tunnustan, että tuo menneen ja nykyisen tuntemus herättää minussa hirmuista halua kuulla tulevaisuutenikin.
— On aina kaksi tulevaisuutta, sanoi naamio. — On heikkojen sydänten kohtalo ja voimakkaiden osa. Jumala on ihmisille antanut vapaan tahdonvallan, hänen saadakseen valita. Tulevaisuutenne riippuu teistä.
— Pitää silti tietää nämä kaksi tulevaisuutta, valitakseen paremman.
— No, toinen odottelee teitä jossakin Neversin lähistöllä, maalaisoloissa, kaniinitarhanne hoidokkien ja tarhanne kanojen keskellä. Tämä ura vie teidät suoraan seurakunnan kirkkoneuvostoon. Se on vaatimatonta kunnianhimoa, ja sen saavuttamiseksi ei tarvitse muuta kuin ajelehtia: siihen olette solumassa.
— Entä toinen? tiedusti chevalier ilmeisesti närkästyksissään siitä, että voitiin olettaa moisen uran missään tapauksessa koituvan hänen kohtalokseen.