— En varmasti, kunhan herrasmies ei sentään tahdo vedota kukkarooni, sillä minä tunnustan teille avomielisesti, että olen juuri jättänyt viimeisen écuni[2] erääseen Port de la Tournellen[3] kapakkaan.
— Asia ei koske kukkaroanne, kapteeni, vaan päin vastoin pyydän saada vakuuttaa, että omani on teidän käytettävissänne.
— Kenen kanssa minulla on kunnia puhua, kysyi kapteeni ilmeisesti ilahtuen tästä vastauksesta. — Mitä voin tehdä mieliksenne?
— Olen paroni René de Valef, ilmoitti ratsastaja.
— Anteeksi, herra paroni, tokaisi kapteeni, — luulen Flanderin sodissa kuulleeni sen nimisestä suvusta.
— Kuulun juuri siihen, monsieur, olen syntynyt Liègessä.
Keskustelijat tervehtivät jälleen toisiansa.
— Asiani johtuu siitä, jatkoi paroni de Valef, — että läheinen ystäväni chevalier[4] Raoul d'Harmental viime yönä minun seurassani sai niskoilleen pahan riidan, jonka ratkaisuksi joudutaan tänä aamuna miekkasille. Vastustajiamme oli kolme ja meitä vain kaksi. Niinpä nyt aamulla pistäydyin markiisi de Gacén ja sitten kreivi de Surgisin luona, mutta kovaksi onneksi ei kumpikaan ollut viettänyt yötä vuoteessaan. Selkkauksen selvitystä ei voinut lykätäkään, koska minun täytyy kahden tunnin kuluessa lähteä matkalle Espanjaan. Välttämättömän kolmannen miehen puutteessa päätin sijoittua Pont-Neufille, vedotakseni ensimmäiseen paikalle sattuvaan herrasmieheen. Siten tulin kääntyneeksi teidän puoleenne.
— Ja siinä teitte hyvin! Tuohon käteen, paroni. Minä olen puolellanne.
Ja saanko kysyä, mikä hetki sovittiin kohtaukselle?
— Puoli kymmenen aamulla.