— Missä se tapahtuu?
— Maillot-portin luona.
— Hitto, nyt ei ole liiaksi aikaa! Mutta te olette ratsain ja minä jalkaisin. Miten järjestäisimme tämän?
— Ehkä suvaitsette nousta lautasille, kapteeni.
— Kernaasti, herra paroni.
— Huomautan vain, lisäsi nuori aatelismies, ja hänen huulillaan karehti hymyn häive, — että hevoseni on hieman vauhko.
— Käsitänhän minä sen, sanoi kapteeni peräytyen askeleen ja luoden uljaaseen eläimeen tuntijan silmäyksen. — Ellen pahasti erehdy, se on syntynyt Granadan ja Sierra Morenan vuoristojen välimailla. Minulla oli tuollainen Almanzan sotaretkellä, ja pelkästään polvieni puserruksella minä useasti taltutin sen lauhkeaksi kuin lampaan kun se tahtoi riistäytyä nelistämään.
— Ei sitten hätää. Ratsaille siis, kapteeni, ja Maillot-portille!
— Tässä olen, herra paroni.
Ja käyttämättä jalustinta, jonka nuori aatelismies jätti häntä varten vapaaksi, kapteeni pääsi lautasille yhdellä ponnahduksella.