Paroni ei ollut varoittanut suotta. Hänen ratsunsa ei ollut tottunut noin painavaan taakkaan ja yritti heti vapautua siitä. Mutta kapteenikaan ei ollut puhunut perättömiä ja eläin tunsi piankin tavanneensa väkevämpänsä. Tehtyään pari kolme hypähdystä, joista oli ainoana tuloksena ratsastajien taitavuuden ilmeneminen ohikulkijain katseille, se näki parhaaksi todella ja painui täyttä ravia Quai de l'Écolelle, joka tähän aikaan oli pelkkä satama-alue. Samaa vauhtia se jatkoi Louvren ja Tuileriesin rantakaduille, ulos Conférence-portista, ja jättäen vasemmalle Versaillesin viertotien se eteni pitkin Champs-Élyséesin mahtavaa puistokatua. Tämä johtaa nykyään Place de l'Étoilen riemuportille. Pont d'Antin-sillalle tultaessa paroni de Valef hiukan hiljensi juoksua, huomatessaan heidän hyvin ehtivän Maillot-portille määrähetkeksi. Kapteeni käytti hyväkseen tätä rauhaisampaa tilaisuutta.
— Nyt, monsieur, hän virkkoi, — voinko tungettelematta kysyä teiltä, mikä on tappelumme aiheena? Ymmärtänette, että tarvitsisin valaistusta siihen seikkaan, osatakseni sovittaa käyttäytymiseni vastustajaani kohtaan ja tietääkseni, kannattaako hänet tappaa.
— Huomautuksenne on varsin asiallinen, kapteeni, vastasi paroni. — Kerron koko riidan. Me illastimme eilen La Fillonin kapakassa. Tottahan tunnette sen naikkosen, kapteeni?
Totta tosiaan, minähän hänet toimitin seurapiiriin, vuonna 1705, ennen kuin lähdin sotaretkille Italiaan.
— No, voittepa kehua kasvattaneenne oppilaan, joka tuottaa teille kunniaa, kapteeni! sanoi paroni nauraen. — Siellä siis istuimme illallisella kahden kesken, d'Harmental ja minä.
— Ilman ainoatakaan kauniin sukupuolen edustajaa? kummeksui kapteeni.
— Niin, hyväinen aika, niin! Minun täytyy huomauttaa, että d'Harmentalissa on munkkimaisuuden vikaa. Hän käy La Fillonilla ainoastaan jotta häntä ei piikiteltäisi sen paikan kaihtamisesta, ja rakastaa vain yhtä naista kerrallaan. Nykyään hän on kiintyneenä pikku d'Averneen, kaartinluutnantin puolisoon.
— Hyvä on.
— Keskustellessamme siinä yhtä ja toista kuului viereiseen aitioon tulevan hilpeä seurue. Kun keskustelumme koski yksityisiä asioita, me vaikenimme, siten tahtomattamme joutuen kuuntelemaan naapurien puhelua. Mutta sattuman leikki on niin kummallista, että he juttelivat juuri samasta aiheesta, jota meidän ei olisi sopinut kuulla käsiteltävän.
— Chevalierin rakastajattaresta, kenties?