— Oikein arvattu. Heti ensimmäiset sanat kuultuani nousin viedäkseni pois Raoulin, mutta hän laski kätensä Olalleni ja painoi minut takaisin istumaan.
"Philippe[5] on siis pihkaantunut pikku d'Averneen?" sanoi muuan ääni.
"Marskitar d'Estréesin juhlasta saakka, jossa hän Venukseksi laittautuneena ojensi regentille hankkiluksen ja samalla lausumassaan runossa vertasi häntä Marsiin."
"Mutta siitähän on jo viikko", huomautti kolmas ääni.
"Vaikka onkin", vastasi ensimmäinen. "Katsokaas, pikku rouva hiukan vastusteli, joko todellisesti kiintyneenä d'Harmental-parkaan tai tietäen, että regentti rakastaa vain vastustelevaa. Lopulta hän tänään aamulla, saadessaan kukkia ja jalokivikoruja, suvaitsi luvata ottavansa nyt illalla vastaan hänen korkeutensa."
— Ahaa! virkkoi kapteeni. — Alan jo ymmärtää. Chevalier pani siitä pahakseen?
— Niin juuri. Hän ei nauranut sille niin kuin me olisimme tehneet, te tai minä — toivoakseni ainakin — eikä ajatellut käyttää tätä tapausta everstin valtakirjan saamiseksi takaisin, se kun oli riistetty häneltä muka säästäväisyyden nimessä. Sen sijaan hän valahti niin kalpeaksi, että luulin hänen pyörtyvän. Sitten hän lähestyi välilaudoitusta ja koputti siihen nyrkillään, jotta toiset vaikenisivat.
"Hyvät herrat", hän sanoi, "minun täytyy mielipahakseni väittää teitä vastaan, mutta se teistä, joka kertoo rouva d'Avernen suoneen kohtauksen regentille tai kellekään muulle, valehtelee jutussaan."
"Minä siitä mainitsin ja pysyn kertomassani, monsieur", vastasi ensimmäinen ääni. "Ja jos siinä on jotakin paheksumisen aihetta teille, niin olen nimeltäni Lafare, kaartinkapteeni."
"Ja minä Fargy", ilmoitti toinen ääni.