"Ja minä Ravanne", lisäsi kolmas.
"Hyvä on messieurs", jatkoi d'Harmental. "Huomenna kello yhdeksän ja puoli kymmenen välillä Maillot-portin luona. Ja hän palasi istumaan minua vastapäätä. Toiset herrat alkoivat haastella muusta, ja me lopetimme aterian. Siinä koko juttu, kapteeni. Tiedätte siitä nyt yhtä paljon kuin minäkin."
Kapteenilta pääsi äännähdys, joka tuntui vähäksyvän tapauksen vakavuutta. Mutta vaikka hän ei siis oikein hyväksynytkään chevalierin närkästymistä, hän päätti silti parhaansa mukaan kannattaa asiaa, jonka esitaistelijaksi oli arvaamattaan joutunut, niin vajavasti perustellulta kuin se hänestä näyttikin. Ja peräytyminen olisi muuten jo myöhäistäkin. Oli ehditty Maillot-portille, ja eräs nuori ratsastaja, joka näkyi odottelevan ja oli jo kaukaa huomannut paronin ja kapteenin, kannusti hevosensa laukkaan ja lähestyi nopeasti. Se oli chevalier d'Harmental.
— Rakas chevalier, lausui paroni de Valef puristaessaan hänen kättänsä, — salli minun esitellä sinulle vanhan ystävän puutteessa uusi. Ei Surgis eikä Gacé ollut kotona. Tapasin tämän herran Pont-Neufillä, selitin hänelle pulamme, ja hän tarjoutui ystävällisesti päästämään meidät siitä.
— Niinpä olen sinulle kaksinkertaisessa kiitollisuuden velassa, rakas Valef, vastasi chevalier luoden kapteeniin katseen, jossa ilmeni hieman oudostelua. — Ja teiltä, monsieur, minun on pyydettävä anteeksi, kun aloitan tuttavuutemme syöksemällä teidät suoraa päätä tällaiseen ilkeään juttuun. Mutta toivottavasti suotte minulle jonakin päivänä tilaisuuden vastapalvelukseen. Pyydän teitä tarpeen tullen käyttämään vapaasti minua niin kuin minä nyt teitä.
— Hyvin puhuttu, chevalier, vastasi kapteeni hypäten maahan, — ja teidän esiintymistapanne saisi minut samoamaan maailman ääriin. Sananlasku on oikeassa: ainoastaan vuoret eivät tapaa toisiaan.
— Mikä tämä omalaatuinen olento on miehiään? kysyi d'Harmental hiljaa Valefilta, kapteenin verrytellessä jalkojaan ja käsiään tantereen tömistelyllä.
— En tosiaankaan osaa sanoa, vastasi Valef, — mutta sen tiedän, että me ilman häntä olisimme kiusallisessa asemassa. Varmaankin joku pennitön seikkailijasoturi, jonka on rauha työntänyt syrjään niin kuin monelle muullekin on sattunut. Saammehan sitä paitsi kohta arvostella häntä toiminnassa.
- Kas niin, virkkoi kapteeni elpyen liikuntaharjoituksestaan, — missä ovat keikarimme, chevalier? Tunnen olevani vireessä tänä aamuna.
— Tullessani teitä vastaan, huomautti d'Harmental, — he eivät olleet vielä saapuneet, mutta huomasin puistokadun päässä jonkinlaiset vuokravaunut, joita he voivat syyttää, jos viivästyvät. Ja oikeastaan, — he eivät olekaan vielä myöhässä, sillä kello on vasta juuri puoli kymmenen.