— Ehättäkäämme siis heidän edelleen, esitti Valef laskeutuen vuorostaan ratsailta ja heittäen ohjakset d'Harmentalin kamaripalvelijalle. — Sillä jos he saapuisivat kohtauspaikalle meidän lörpötellessämme täällä, näyttäisi siltä kuin me antaisimme odottaa itseämme.
— Olet oikeassa, myönsi d'Harmental.
Hänkin hyppäsi nyt maahan ja läksi astelemaan portin ulkopuolelta alkavaa puistoa kohti kahden kumppaninsa saattamana.
— Eivätkö herrat tilaa mitään? kysyi portin äärellä olevan ravintolan omistaja, joka oli kurkkimassa itselleen vieraita.
— Kyllä väinkin, isäntä Durand, vastasi d'Harmental, joka ei välttääkseen häiritsemistä tahtonut herättää epäilyä, että hän liikkui muilla asioilla kuin tavallisella kävelyllä. — Aamiainen kolmelle! Teemme kierroksen lehtokujalla ja palaamme kohdakkoin.
Hän pudotti kolme louisdoria ravintoloitsijan kouraan. Kapteeni näki kultarahojen peräkkäisen välkähtelyn ja arvioi perinpohjaisena alan tuntijana nopsasti, mitä Boulogne-metsän laidalla saattoi vaatia seitsemänkymmenenkahden livren laskuun. Hän tunsi isännän ja katsoi pikku evästyksen hyödylliseksi, joten hän vuorostaan lähestyi ravintoloitsijaa ja huomautti tälle:
— Kuuleppas, krouvari ystäväiseni, tiedäthän, että minä ymmärrän antimien arvon ja että minun parissani ei pääse summaa suotta paisuttamaan? Viinin pitää olla hienoa ja ruokaa runsaasti! Ymmärrätkö?
— Olkaa huoletta, kapteeni, takasi isäntä Durand. — En minä pyrkisi pettämään teidänlaistanne kokenutta miestä.
— Hyvä on. Minä en ole haukannut mitään kahteentoista tuntiin.
Ravintoloitsija ilmaisi kumarruksella, että hän ymmärsi ohjeen, ja peräytyi keittiöpuolelleen saatuaan sellaisen käsityksen, että hän ei ollutkaan tehnyt niin hyvää kauppaa kuin oli ensin toivonut. Kapteeni viittasi hänelle vielä puolittain ystävällisesti, puolittain uhkaavasti ja sitten jouduttaen askeleitaan liittyi chevalierin ja paronin seuraan; nämä olivat jo seisahtuneet odottamaan häntä.