Chevalier ei ollut erehtynyt vuokravaunujen tarkoituksesta. Ensimmäisen lehtokujan mutkassa hän näki kolmen vastustajansa astuvan niistä maahan. He olivat markiisi de Lafare, kreivi de Fargy ja chevalier de Ravanne.
* * * * *
Lafare on heistä parhaiten tunnettu jälkeenjääneiden runojensa perusteella ja sotilasuransa ansiosta. Hän oli iältään kolmenkymmenenkuuden ja -kahdeksan vaiheilla, avomielisen ja suoraluontoisen näköinen, ehtymättömän hilpeä ja hyväntuulinen, aina valmis pitämään puoliaan ketä hyvänsä vastaan, pöydässä, pelissä ja aseleikissä, ilman kaunaa ja katkeruutta, ja kauniin sukupuolen yleisessä suosiossa. Regentti oli suuresti kiintynyt häneen, nimittänyt hänet kaartinkapteeniksi ja kymmenvuotisen likeisen ystävyssuhteen aikana toisinaan huomannut hänet kilpailijakseen, mutta aina uskolliseksi palvelijakseen. Prinssi, jolla oli tapana antaa liikanimiä kaikille kumppaneilleen ja kaikille rakastajattarilleen, nimittelikin häntä hyväksi lapsukaiseksi. Jonkin aikaa oli Lafaren puoleensavetävyys kuitenkin tuntuvasti heikentynyt hovinaisten ja oopperan tyttöjen keskuudessa hänen oivan entisyytensä laskemasta vankasta perustasta huolimatta. Oli alettu huhuilla, että hän oli antautumassa naurunalaiseksi, kesyttymällä säännöllisiin elämäntapoihin. Toisin jotkut hänen maineensa pelastamiseksi kuiskailivat, että siihen näennäiseen kääntymykseen ei ollut muuta syytä kun mademoiselle de Contin[6] mustasukkaisuus. Väitettiin, että tämä madame la duchessen[7] tytär ja suuren Condén jälkeläinen suvaitsi tuntea erikoista kiintymystä regentin kaartinkapteeniin. Tätä käsitystä muuten vahvisti kapteenin lyöttäytyminen tuttavallisiin väleihin herttua de Richelieun kanssa, jota taasen pidettiin mademoiselle de Charolaisin rakastajana.
Kreivi de Fargya mainittiin tavallisessa puheessa "komeana Fargyna", käyttäen isiltä periytyneen arvonimen sijalla luonnon antamaa määritelmää. Häntä arvosteltiin todellakin sukupolvensa miehisen kauneuden huomattavimmaksi edustajaksi. Tänä lemmenleikin aikakautena se asema tuotti velvoituksia, joista hän ei ollut milloinkaan peräytynyt, vaan aina suoriutunut kunniakseen. Olisi ollut suorastaan mahdotonta tavata komeampaa ulkomuotoa. Samalla hän oli tuollainen sirouden ja voimakkuuden, joustavuuden ja vilkkauden perikuva, jollaisessa yhtyivät senaikuisen romaanikirjallisuuden sankarien vastakkaisimmatkin puoleensa vetävät piirteet. Sievämuotoinen pääkin oli saanut sitä kauneuden ristiriitaisuutta, nimittäin mustat hiukset ja siniset silmät, ja kasvonpiirteiden terävyyttä tehosti naisellinen hipiä. Maailmanmiehen sujuvaan käytökseen liittyi henkevyyttä, alttiutta ja uljuutta, ja kaikesta tästä ymmärtää, kuinka suureen arvoon Fargyn täytyi päästä seurapiireissä tänä huimaluontoisuuden aikakautena.
Chevalier de Ravanne taasen — joka on jälkimaailmalle jättänyt niin kummallisia nuoruudenmuistelmia, että niitä oikeaperäisyydestään huolimatta aina tekisi mieli pitää hänen nimiinsä tekaistuina — oli vasta hovipojan asemasta päässyt nuorukainen, mutta rikas ja suvultaan suuri, elämään sen kultaportista astunut ja kaikella nuoruuden tulisuudella, harkitsemattomuudella ja halukkuudella sen lupaamiin nautintoihin siekailemattomasti syöksyvä. Kahdeksantoistavuotiaan tavoin hänestä tulikin yltiöpäinen kaikissa aikakautensa paheissa kuten puollettavissakin ominaisuuksissa. Saattaa siis helposti ymmärtää, millaista ylpeyttä hänessä nostatti esiintyminen Lafaren ja Fargyn kaltaisten miesten asetoverina kohtauksessa, jonka täytyi herättää huomiota vuodekomeroiden supattelussa ja seuraelämän illanvietoissa.
OTTELU
Heti kun Lafare, Fargy ja Ravanne näkivät vastustajiensa ilmestyvän esille lehtokujan mutkasta, he astelivat omalta taholtaan heitä kohti. Kymmenen askeleen päässä toisistaan molemmat ryhmät ottivat hatut käteensä ja tervehtivät niin kohteliaasti kuin tällaisissa olosuhteissa oli kahdeksannentoista vuosisadan aatelille tunnusomaista. Sitten he etenivät muutaman askeleen, avopäin ja hymyhuulin, niin että kokoontumisen aiheesta tietämätön ohikulkija olisi luullut ystävysten siinä ihastuneina osuneen yhteen.
— Hyvät herrat, virkkoi chevalier d'Harmental, jolle kuului luonnostaan keskustelun aloittaminen, — toivoakseni ei teitä tai minua ole pidetty silmällä. Mutta alkaa jo olla hieman myöhäinen hetki, ja meitä voitaisiin häiritä täällä. Olisi luullakseni hyvä siirtyä ensin syrjäisempään paikkaan, missä saamme pikku asiamme toimitetuksi varmemmassa rauhassa.
— Hyvät herrat, ilmoitti Ravanne, — minulla on tiedossani sellainen paikka. Tuskin sadan askeleen päässä täältä on ikään kuin luostarin puutarha — jossa luulisi olevansa saloseudulla.
— Seuratkaamme siis nuorukaista, lausahti kapteeni; — viattomuus vie turvaan!