— Mitä! Tekö se olittekin, hyvä kreivi? sanoi ruhtinas ojentaen hänelle kätensä.
— Minä omassa persoonassani, ruhtinas. Rouva herttuatar lähetti kuskinsa juhlimaan puolipaastoa perheensä parissa ja pestasi minut palvelukseensa täksi yöksi. Hän ajatteli sen olevan turvallisempaa.
— Ja rouva herttuatar teki hyvin, vahvisti kardinaali de Polignac; — ei voi liiaksi noudattaa varokeinoja.
— Kaikkea vielä, teidän korkea-arvoisuutenne! tuumi Laval. — Olisittekohan samaa mieltä vietettyänne puoli yötä vaunujen kuskipukilla ensin noutamassa herra d'Harmentalia oopperatanssiaisista ja sitten hakemassa ruhtinasta Colbert-palatsista?
— Kah, tekö, herra kreivi, suvaitsitte… ihmetteli d'Harmental.
— Minäpä juuri, nuori mies, vastasi Laval, — ja olisin lähtenyt maailman ääriin noutamaan teitä tänne, sillä minä tunnen teidät — olette urhea mies. Te olitte ensimmäisiä Denainiin ryntäämässä ja otitte vangiksi Albemarlen. Teillä oli onni olla jättämättä sinne leukapuoliskoanne kuten minä Italiaan, sillä sekin olisi riittänyt rykmenttinne riistämiseen teiltä, minkä ne muuten silti tekivät.
— Me maksamme sen kaiken takaisin, chevalier, olkaa huoletta, vakuutti herttuatar. — Mutta tällä kertaa puhukaamme Espanjasta. Pompadour kertoo teidän saaneen tietoja Alberonilta, ruhtinas?
— Kyllä, teidän korkeutenne.
— Millaisia ne ovat?
— Hyviä ja huonoja. Hänen majesteetillaan on nyt synkkämielinen puuskansa, jolloin häntä ei saa johdetuksi mihinkään päätökseen. Hän ei kykene uskomaan neliliiton sopimusta.