Alberoni oli yhä pidättänyt kuningasta tunnustamasta Utrechtin rauhansopimusta, ja hän haaveili nyt seuraavaan tapaan. Jos salaliitto menestyisi, jos d'Harmentalin onnistuisi riistää haltuunsa Orleansin herttua ja tuoda hänet Toledon linnaan tai Saragossan linnoitukseen, niin Alberoni tunnustaisi regentiksi Mainen herttuan, erottaisi Ranskan neliliitosta, lähettäisi chevalier de S:t Georgen laivastolla Englannin rannikolle, toimittaisi Preussin, Ruotsin ja Venäjän — näiden kanssa solmitun liittosopimuksen nojalla — Hollannin kimppuun. Espanja käyttäisi sitä kamppailua Napolin ja Sisilian takaisinvalloittamiseen ja turvaisi kuninkaansa toiselle pojalle Toskanan suurhettuakunnan, joka oli jäämässä valtiattomaksi di' Medici-suvun sammuessa.[59] Sitten hän liittäisi katoliset Alankomaat Ranskaan, antaisi Savojin herttuoille Sardinian, paaville Commachion, Venetsialle Mantuan, asettuisi etelän suuren liiton johtavaksi sieluksi pohjoista yhtymää vastaan, ja jos Ludvig XV kuolisi, kruunaisi Filip V:n puolen maailman kuninkaaksi.
On myönnettävä, että se oli makaronien valmistajalle suurisuuntainen yritys.[60]
PASHA
Kaikki tämä oli kaksikymmentäkuusivuotiaan nuoren miehen käsissä, joten ei ole ihmeteltävää, että hän ensimmältä hieman säikkyi vastuunsa painoa. Hänen parhaillaan tuumiskellessaan saapui abbé Brigaud. Tämä oli jo ryhtynyt chevalierin tulevan asunnon hankkimiseen ja löytänyt hänelle Rue du Temps-Perdun numero 5:stä — Rue du Gros-Chenetin ja Montmartre-kadun välisestä korttelista — pienen, kalustetun huoneen, joka soveltui köyhälle nuorelle miehelle hänen tullessaan maalta Pariisiin uraansa luomaan. Lisäksi hän toi Cellamaren ruhtinaalta kaksituhatta pistolia. D'Harmental tahtoi kieltäytyä vastaanottamasta summaa, sillä hänestä tuntui siltä kuin hän ei sitten enää toimisi omantuntonsa mukaan tai vakaumuksensa kannustamana, vaan antautuisi puolueen palkkalaiseksi. Mutta abbé Brigaud sai hänet käsittämään, että tuollaisessa yrityksessä piti taltuttaa herkkätuntoisuuttaan ja maksaa apureilleen ja että sitä paitsi, jos kaappaus onnistuisi, hänen täytyisi heti matkata Espanjaan raivaten tiensä kenties kullan voimalla.
Brigaud vei mukanaan chevalierilta täyden puvun, ostaakseen hänelle mitan mukaisen asun ja yksinkertaisen, niin kuin oli soveliasta nuorelle miehelle, joka pyrki virkailijaksi ministeriöön. Abbé oli tarkka mies.
Niinpä d'Harmental vietti lopun päivää valmistellen uskottelemaansa matkaa eikä ikävien yhteensattumien varalta jättänyt ainoatakaan kirjettä, josta olisi voinut koitua kiusaa jollekulle ystävälle. Yöllä hän sitten suuntasi askeleensa Saint-Honoré-katua kohti, missä toivoi Normandiattarelta saavansa tietoja kapteeni Roquefinettestä.
Hän oli yritykseensä tarvittavasta apulaisesta puhuttaessa heti ajatellut tuota miestä, johon sattuma oli hänet tutustuttanut ja joka oli hänen sekundanttinaan antanut näytteen miehuullisuudestaan. Chevalier oli ensi silmäyksellä tuntenut hänet keskiajan kondottierien jäännöstä edustavaksi seikkailijaksi, joka aina on valmiina kunnollisesta maksusta myymään nahkansa kenelle hyvänsä, ja jotka luovuttavat yksilöiden palvelukseen miekkansa, kun se on käynyt valtiolle hyödyttömäksi. Tuollaisella miehellä täytyi olla hämäriä ja salaperäisiä suhteita nimettömiin henkilöihin, jollaisia aina esiintyy salavehkeiden työvoimana, koneina, jotka pannaan käyntiin niiden itsensä tietämättä. Työn epäonnistuttua tai onnistuessa he hajaantuvat jättäen kohun siitä pauhaamaan päänsä päälle ja häviävät hämmästyttävän jäljettömästi väestön pohjamutaan niin kuin haamut näytelmässä vajoavat hyvinjärjestetyn lavastuksen salaluukuista.
Kapteeni Roquefinette oli siis välttämätön chevalierin hankkeille. Koska salaliittolaisuus synnyttää taikauskoa, d'Harmental alkoi ajatella, että itse Jumala oli sen miehen johdattanut hänen eteensä.
Olematta kantavieras, chevalier tunsi La Fillonin. Siihen aikaan oli muodissa pistäytyä ainakin muutaman kerran juomassa itsensä humalaan tuon naisen luona, milloin sinne ei menty muulla asialla. Niinpä ei d'Harmental ollutkaan hänelle "poju", kuten hän vakinaista piiriään nimitteli, tai "kuoma", jonka hän oli varannut puhuttelusanakseen abbé Duboisille. Hän oli siellä aivan yksinkertaisesti herra chevalier, mikä arvonannon osoitus olisi pahoin nöyryyttänyt suurinta osaa hänen ikätovereitaan. La Fillon kummeksui siis suuresti, kun d'Harmental tiedusteli saatuaan hänet kutsutuksi esiin voisiko hän puhutella sitä hänen täyshoitolaistaan, joka tunnettiin Normandiattaren nimellä.
— Voi hyväinen aika, herra chevalier, hän pahoitteli, — on todellakin ikävää, että piti näin sattua teille, jonka olisin kovasti halunnut kiinnittää taloon, mutta Normandiatar on parhaillaan varattu huomisiltaan asti.