— Kas nyt, pikku sydänkäpyset, raikui ääni. — Kolmas ja viimeinen säkeistö, ja sitten yhdessä kertosäe. — Hän aloitti komealla bassolla:
Avuksi käy, Pyhä Rochus suuri, kuule, kun kansasi kutsuu juuri sinua, sortuen vaaraan, vaivaan, ellet sä käännytä ruoskaa taivaan; viljamme lakoaa, rutto kulkee, joka mies piankin jo silmät sulkee, avuksi tänne jo kiireesti ennätä, kunhan et mukanas koiraasi lennätä.[61]
Neljä tai viisi naisääntä kertasi kuorona.
Avuksi tänne jo kiireesti ennätä,
kunhan et koiraasi mukanas lennätä.
— Se kävi paremmin, kiitti kapteeni. — Se kävi paremmin. Nyt siirtykäämme Malplaquetin taisteluun.
— Hoh, e-ei, intti muuan ääni. — Taistelustanne — olen saanut kylliksi.
— Mitä, olet saanut kylliksi taistelustani! Taistelusta, jossa minä olen ollut mukana omassa persoonassani, saamari!
— Viis minä siitä! Minä pidän enemmän jostakin romanssista kuin kaikista ilkeistä sotalauluistanne ja niiden syntisistä sadatuksista! Ja hän alkoi laulaa:
Linval kaunokaistaan
ei voinut unhoittaa…
— Hiljaa! komensi kapteeni. — Enkö minä olekaan täällä enää herrana?
Niin kauan kuin minulla on rahaa, tahdon saada huvini omalla tavallani.
Viimeisen kolikon mentyä on asia toisin. Kujertakaa minulle silloin
ruikutuksianne, eikä minulla ole mitään sanottavaa.