— Ja minä, kapteeni, virkkoi d'Harmental avaten pulpettipöydän laatikon ja ottaen sieltä tuhannen pistolin pussin. — Minä tahdon teille osoittaa, etten tingi ystävien kanssa. Tässä kaksituhatta livreä kullassa. Ottakaa ne osasuorituksena onnistumisemme varalta. Jos yrityksemme ajautuu karille, niin kumpainenkin painuu omalle taholleen.
— Ymmärrättehän, chevalier, vastasi kapteeni ottaen massin ja punniten sitä kädessään sanomattoman tyytyväisesti, — että minä en rupea teitä loukkaamaan rahojen laskemisella. Ja milloin kaikki tapahtuu?
— Sitä en vielä tiedä, hyvä kapteeni, mutta jos olette pitänyt piirakkaa mukiinmenevänä ja viiniä kunnollisena ja suvaitsette joka päivä pistäytyä luokseni aamiaiselle, kerron teille asioiden kehittymisen.
— Ei tule enää kysymykseenkään, chevalier, haastoi kapteeni, — vierailut ovat toistaiseksi päättyneet! Kolmenakin päivänä peräkkäin kun poikkeaisin tänne, olisivat tuon d'Argensonin poliisit kintereillämme. Onneksi on häntä vastassa toinen ovela, ja jo kauan olemme leikkineet kissaa ja hiirtä. Ei, ei, chevalier, tästä hetkestä toiminnan aloittamiseen asti meitä nähtäköön mahdollisimman vähän tai mieluummin ei ollenkaan. Teidän katunne ei ole pitkä, ja kun se toisaalta johtaa Rue du Gros-Chenetille ja toisaalta Montmartre-kadulle, ei minun edes tarvitse astua jalkaani sille. Kuulkaahan, hän jatkoi irrottaen olkaruusukkeensa, — ottakaa tämä nauha. Sinä päivänä, jolloin minua tarvitaan luoksenne, naulatkaa se ikkunanne ulkopuolelle. Minä ymmärrän silloin yskän ja ilmestyn tänne.
— Mitä, kapteeni! ihmetteli d'Harmental nähdessään kumppaninsa nousevan ja kiinnittävän miekkansa vyölleen. — Lähdettekö lopettamatta pulloa! Mikä on vikana viinissä, joka vastikään niin suuresti miellytti teitä, kun nyt näytte sitä halveksivan?
— Juuri mieltymykseni takia minä siitä eroan, ja osoittaakseni, että minä en sitä halveksi, hän lisäsi täyttäen uudestaan lasinsa, — sanonkin sille viimeiset jäähyväiset. Terveydeksenne, chevalier! Voitte kehua, että teillä on siinä oiva laatu! Hm! Ja nyt — ei-ei, se loppuu! Vettä kulauttelen sen päivän päättymiseen asti, jona olen nähnyt punaisen ruusukkeen liehuvan ikkunassanne. Koettakaa saada se toimeen mahdollisimman pian, sillä vesi on sellainen neste, joka soveltuu rakenteelleni hiivatin huonosti.
— Mutta miksi lähdette näin kiireesti?
— Siksi että tunnen kapteeni Roquefinetten. Hän on kelpo poika, mutta ollessaan vastapäätä pulloa hänen täytyy juoda, ja juotuaan hänen täytyy puhella. Ja puhetuulella ollessanne muistakaa tämä. Puhuessaan paljon tulee lopulta aina sanoneeksi jonkin tyhmyyden. Hyvästi, chevalier; älkää unohtako tummanpunaista nauharuusuketta. Minä menen hoitamaan asioitamme.
— Hyvästi, kapteeni, toivotti d'Harmental. — Näen hyvillä mielin, että minun ei tarvitse kehottaa teitä vaiteliaisuuteen.
Kapteeni teki oikean kätensä peukalolla ristinmerkin suulleen, painoi hatun tanakasti päähänsä, nosti kuuluisaa miekkaa, jotta se ei kalahtelisi seiniin, ja laskeutui portaita niin hiljaa kuin olisi pelännyt jokaisen askeleensa kaiun voivan kiiriä d'Argensonin virkahuoneeseen.