Silloin d'Harmental unohti kaikki — hänen epäilemättä alhaisen syntyperänsä, syrjäkadun, jonka varrella hän asui, hänen kamarinsa vaatimattomuuden. Näkemällä hänessä ainoastaan naisen ja antaen hänelle kasvojen mukaisen sydämen chevalier ajatteli, kuinka onnellinen olisi mies, joka ensimmäisenä panisi tuon sydämen sykähtelemään, näkisi rakkauden kuvastuvan noista suloisista silmistä ja ensimmäisellä suudelmalla poimisi noilta raikkailta ja puhtailta huulilta sielun kukan, sanat "rakastan sinua!"
Sellaisia ovat ne kummalliset vivahteet, joita samat esineet saavat katselijan aseman muuttumisesta. Viikko takaperin, ylellisyytensä keskellä, elämänsä vuorotellessa vaarattomasti ravintola-aamiaisen ja ajometsästyksen, Farolin pallopeli-radalla ratkaistavan kilpailuerän ja La Fillonin ilotalon mässäilyn vaiheilla, — jos d'Harmental olisi silloin kohdannut tämän tytön, ei hän varmastikaan olisi nähnyt muuta kuin viehättävän ompelijattaren, jota olisi lähettänyt kamaripalvelijansa seuraamaan, sitten seuraavana päivänä häpeämättömästi tarjotakseen hänelle kenties viisikolmatta louisdoria. Mutta silloista d'Harmentalia ei enää ollut. Komea keikari, hienosteleva hullutteleva, hurjasteleva, elämästään varma nuorukainen oli saanut sijaansa erilleenjoutuneen nuoren miehen, joka yksinään ja omin voimin samosi hämärässä, ilman ainoankaan tähden opastusta, ja saattoi äkkiä tuntea maan avautuvan jalkojensa alla tai taivaan romahtavan päällensä. Tämä mies kaipasi tukea, heikointakin, hän tarvitsi rakkautta, runollisuutta. Ei ole ihmeteltävää, että hän etsiessään madonnaa rukoiltavakseen siirsi mielikuvituksessaan tuon kauniin tytön hänen aineellisesta ja arkisesta piiristään omaan piiriinsä ja laski hänet menneen palvontansa tyhjälle jalustalle — ei sellaisena kuin hän varmaankin oli, vaan sellaisena kuin olisi suonut hänen olevan.
Äkkiä tyttö nosti päänsä, suuntasi katseensa sattumalta suoraan eteensä ja huomasi ruutujen läpi chevalierin miettivät kasvot. Hänestä näytti ilmeiseltä, että nuori mies seisoskeli siinä hänen takia ja katseli häntä. Hänen poskilleen lehahti heti punastus. Hän ei kuitenkaan ollut huomaavinaan mitään ja painoi jälleen päänsä kirjailutyötä kohti, mutta kotvasen kuluttua hän nousi, käveli muutamaan kertaan kamarissaan ja palasi sitten sulkemaan ikkunansa ilman kainostelua, mutta vieläkin hieman hämillään.
D'Harmental jäi hievahtamattomaksi, ikkunan ummistumisesta huolimatta edeten siinä kuvittelumaassa, jossa hänen ajatuksensa vaelsivat. Kerran tai kahdesti hän oli näkevinään naapurin kohottavan kaihdintaan ikään kuin ottaakseen selville, vieläkö hänet häätänyt tungettelija oli paikallaan. Lopulta kuului muutamia taitavia ja nopeita näppäyksiä. Näitä seurasi sulosointuinen sävelmä, ja silloin d'Harmental vuorostaan avasi ikkunansa.
Hän ei ollut erehtynyt. Hänen naapurittarensa oli todella etevä kyky. Neito soitti pari kolme kappaletta, liittämättä kuitenkaan omaa ääntänsä mukaan, ja d'Harmental sai melkein yhtä suurta nautintoa hänen kuuntelemisestaan kuin äsken näkemisestään. Yhtäkkiä hän pysähtyi kesken tahtia. D'Harmental otaksui, että soittajatar oli nähnyt hänet ikkunassa ja tahtoi rangaista häntä uteliaisuudesta tai että keskeytys johtui jonkun saapumisesta huoneeseen. Hän vetäytyi taemmaksi, mutta kuitenkin pitäen ikkunaa näkyvissään.
Piankin hän havaitsi jälkimmäisen olettamuksen osuneen oikeaan. Ikkunaan tuli mies, siirsi syrjään verhon ja painoi rehdit, leveät kasvonsa yhteen ruutuun, kädellään naputellen toiseen marssia. Vaatetuksen huomattavasta muuttumisesta huolimatta chevalier tunsi hänet suihkulähteen hoitajaksi, jonka oli aamulla nähnyt pengermällä ja joka oli niin täydellisen tuttavallisesti kaksi kertaa kutsunut Bathildea.
Tuo arkinen ilmestys tuotti luonnollisen tuloksensa, palauttaen d'Harmentalin kuvitteluelämästä todellisuuteen. Hän oli unohtanut tuon miehen, täydellisen ja kummallisen vastakohdan nuorelle tytölle, jonka isä, rakastaja tai aviomies hänen ehdottomasti täytyi olla. Mutta mitä yhteistä saattoi olla tuollaisen miehen tyttärellä, vaimolla tai rakastajattarella ylvään ja ylimysmielisen chevalierin kanssa? Nainen — ja se on hänen ikuisesti epäitsenäisen asemansa suuri haitta — ylenee tai alenee sen henkilön suuruuden tai alhaisuuden mukaan, jonka käsivarressa hän riippuu, ja tunnustettava on, että pengermän puutarhurista ei ollut pitelemään Bathilde-rukkaa sillä tasolla, jolle chevalier oli hänet kohottanut haaveissaan.
Hän naurahti hupsuudelleen, ja koska oli tullut hämärä eikä hän eilisaamusta alkaen ollut lainkaan jaloitellut, hän päätti tehdä kierroksen kaupungilla, varmistautuakseen omin silmin Cellamaren ruhtinaan raporttien täsmällisyydestä. Hän kääriytyi viittaansa, astui neljät portaat alas ja suuntasi askeleensa Luxemburg-palatsia kohti, missä regentin piti abbé Brignaudin tuoman tiedoituksen mukaan olla illallisella ilman vartiosaattuetta.
Palatsin edustalle saapuessaan chevalier ei nähnyt mitään merkkiä siitä, että Orleansin herttua vieraili tyttärensä luona. Portilla oli vain yksi vartiosotilas, kun tapana oli lisätä toinen heti kun regentti oli astunut palatsiin. Pihassa ei näkynyt odottelevia vaunuja, ei ratsupalvelijoita, ei lakeijoita. Oli siis ilmeistä, että herttua ei ollut vielä saapunut. Chevalier jäi odottamaan, sillä kun regentti ei koskaan syönyt aamiaista eikä päivemmälläkään maistanut muuta kuin kupillisen kaakaota kello kahdelta, jätti hän illallisensa harvoin kello kuutta myöhemmälle. Ja chevalierin kääntyessä Condé- ja Vaugirard-katujen kulmauksesta oli Pyhän Sulpiciuksen kirkon tornikello juuri lyönyt viisi ja kolme neljännestä.
Chevalier viivyskeli puolitoista tuntia Tournon-kadulla, käyskennellen Rue du Petit-Lionin kulman ja palatsin väliä, havaitsematta merkkiäkään etsimästään. Neljännestä vailla kahdeksan hän näki jotakin liikettä Luxemburgissa. Pengermän juurelle vierivät odottelemaan vaunut, joiden ympäristöä ratsupalvelijat valaisivat soihduilla. Hetken kuluttua niihin nousi kolme naista. Hän kuuli kuskin huutavan ratsupalvelijoille: "Palais-Royaliin!" Miehet läksivät laukkaa, vaunut seurasivat heitä, vahtisotamies teki kunniaa, ja niin nopeasti kuin Ranskan vaakunalla koristetut upeat vaunut kiitivätkin hänen ohitseen, tunsi chevalier herttuatar de Berrin, markiisitar de Mouchyn, hänen seuranaisensa, ja kamarirouva de Ponsin. Chevalierille lähetetyssä päiväohjelmassa oli paha erehdys. Tytär läksikin isän luo eikä isä tyttären.