Kaikki runollisuus katosi, näkymä sai toisenlaisen valaistuksen ja d'Harmentalin syntyperäinen ylimysmielisyys pääsi voitolle. Bathilde ei enää ollut muuta kuin tuon miehen tytär, — pelkkä tyttönen. Hänen kauneutensa, suloutensa, soreutensa, lahjakkuutensakin ilmenivät sattuman oikuksi, luonnon erehdykseksi, jollaiseksi katsottaisiin kaalinkerästä puhkeava ruusu. Chevalier kohautti itsekseen olkapäitänsä kuvastimessa ja naurahti ääneen, ja käsittämättä enää, mistä häneen oli iskeytynyt äskeinen vaikutelma. Hän nyt katsoi haihattelunsa johtuneen ajatustensa askartelusta hänen omituisessa asemassaan ja yksinäisyydessään, tunnustamatta todellista asianlaitaa — viehkeyden ja rakastettavuuden vastustamatonta kaikkivaltaa.
D'Harmental laskeutui siis emäntänsä huoneistoon mitä otollisimmassa vireessä myöntämään Denis-neitien herttaisuuden.
DENIS-PERHE
Rouva Denis ei ollut katsonut lainkaan soveliaaksi, että kaksi niin viatonta nuorta tyttöä kuin hänen tyttärensä istuutuisivat aamiaispöytään nuoren miehen kanssa, joka vasta kolme päivää Pariisissa oleskeltuaan jo saapui kotiin kello yksitoista illalla ja soitteli klavesinia kello kahteen aamulla. Abbé Brigaud koetti turhaan vakuutella hänelle, että talon sisäisen järjestyssäännön kaksinkertainen rikkominen ei mitenkään saisi kelpo rouvan silmissä saattaa epäilyttäväksi hänen suojattinsa hyväntapaisuutta, josta hän vastasi kuin omasta puolestaan. Hän sai toimeen vain sen verran, että neidit näyttäytyisivät jälkiruoan yhteydessä.
Mutta chevalier huomasi pian, että äiti salli heidän kuunnella joskaan ei nähdä. Tuskin oli kolmihenkinen seurueemme asettunut kerrassaan huolitellun aterian ääreen, jonka lukuiset pikku valmisteet olivat sekä silmälle että makuaistille herkullisia, kun alkoi kuulua katkonaisia spinetin säveliä säestyksenä lauluäänelle, jolta ei puuttunut kantavuutta, vaikka alituiset hairahdukset ilmaisivat surkeata harjaantumattomuutta. Ensi sävelten kaikuessa rouva Denis laski kätensä abbén käsivarrelle, ja tyytyväisesti hymyilevänä tuokion ääneti kuunneltuaan tätä musiikkia, joka saattoi chevalierin ihon kananlihalle, hän virkkoi vieruskumppanilleen:
— Kuuletteko? Athenaiksemme siellä soittaa klavesinia, ja Émilie laulaa.
Abbé Brigaud osoitti nyökkäyksellä, että hän kyllä tarkkaili sekä säestystä että laulua, ja polkaisi samalla d'Harmentalia jalalle, vihjaistakseen hänelle, että tässä tarjoutui tilaisuus pikku kohteliaisuudelle.
— Madame, virkkoi chevalier heti, ymmärtäen abbén vetoomuksen, — olemme teille kaksinkertaisessa kiitollisuuden velassa, kun ette ainoastaan tarjoa meille oivallista aamiaista, vaan viehättävän konsertinkin.
— Niin, lapset siellä kuluttavat aikaansa, selitti rouva Denis kuin ohimennen. — He eivät tiedä teidän täälläolostanne ja harjoittelevat, mutta minä käyn kieltämässä.
Hän liikahti noustakseen.