— Älkää nyt toki, madame! huudahti d'Harmental. — Olen kyllä maalta tullut, mutta enhän silti liene aivan tollikko tutustumaan pääkaupungin kulttuuriin?
— Jumala varjelkoon minua sellaisesta käsityksestä, monsieur, vastasi rouva Denis ilkikurisesti, — sillä tiedänhän, että olette musikaalinen! Kolmannen kerroksen vuokralainen huomautti minulle siitä.
— Siinä tapauksessa ette ole saanut edullista mielipidettä lahjoistani, virkkoi chevalier nauraen. — Sillä hän ei näkynyt suurestikaan pitävän arvossa pikku yrittelyäni.
— Hän sanoi vain, että hetki oli hänestä omituinen soittamiseen. Mutta kuunnelkaahan, herra Raoul, lisäsi rouva Denis kallistaen korvaansa ovelle päin, — nyt, hyvä abbé, Athenaiksemme laulaa ja Émilie säestää sisartaan lemmenviululla.
Rouva Denis näytti paremmin suosivan Athenaista. Émilien lauluvuorolla hän oli puhellut, mutta nyt hän hartaasti kuunteli lemmikkinsä romanssia alusta loppuun, silmät hellästi tähdättyinä abbé Brigaudiin, joka vähääkään laiminlyömättä haarukkaansa ja viinilasiaan tyytyi osoittamaan hyväksymystään päänsä nyökyttelyllä. Athenais muuten lauloi hieman puhtaammin kuin sisarensa, mutta vastapainona oli toinen vika, joka chevalierin korvissa kuulosti ainakin yhtä pahalta, äänen sävy oli tosi arkinen.
Rouva Denis keikutteli päätänsä väärässä tahdissa niin autuaallisin ilmein, että siitä sai paljon enemmän kunniaa hänen äidillinen tunteensa kuin musikaalinen aistinsa.
Sooloesityksiä seurasi duetto. Neidit olivat päättäneet tyhjentää koko ohjelmistonsa. D'Harmental vuorostaan etsi pöydän alla abbé Brigaudin jalkoja, litistääkseen niistä edes toisen, mutta tavatut olivatkin rouva Denisin, joka omaksui chevalierin hamuilun itselleen tarkoitetuksi veikistelyksi ja kääntyi armollisesti hänen puoleensa.
— Te siis, herra Raoul, hän virkkoi vuokralaiselleen, — tulitte nuorena ja kokemattomana panemaan itsenne alttiiksi kaikille suurkaupungin vaaroille?
— Kas, hyvä Jumala, niin, puuttui puheeseen abbé Brigaud, joka pelkäsi, että d'Harmental tilaisuuden kannustamana ei malttaisi olla huvikseen vastaamatta jotakin hulluttelevaa. — Näette tässä nuoressa miehessä, rouva Denis, sellaisen miehen pojan, joka oli minulle kovin rakas. Toivoakseni hän tuottaa kunniaa hänen kasvatuksessaan käyttämälleni harrastukselle, sillä suojattini on kunnianhimoinen, vaikka sitä ei päältä nähden luulisi!
— Ja hän on oikeassa, myönsi rouva Denis. — Herra Raoulin lahjoilla ja ulkomuodolla pitänee saavuttaa mitä hyvänsä.