— Miksikö? Siksi että vastapäätä on sellainen naapuri…
— Neiti Bathilde? äännähti chevalier harkitsemattomasti.
— Kas, te tunnette hänet jo? virkkoi Boniface. — Jaha, sitten asia menee tavallista menoaan.
— Oletko vaiti, poika! huudahti rouva Denis.
— Mutta pitäähän vuokralaisille ilmoittaa, muistutti Boniface, — milloin talossa on kaupan purkamiseen oikeuttavia seikkoja. Sinä et toimi asianajajan konttorissa, äitiseni, joten et voi tietää sitä.
— Se lapsi on kerrassaan terävä, virkkoi abbé Brigaud, siihen leikkisään tapaansa, josta ei voinut koskaan tietää, tekikö hän pilaa vai puhuiko tosissaan.
— Mutta, aloitti jälleen rouva Denis, — mitä tekemistä herra
Raoulilla olisi neiti Bathilden kanssa?
— Mitä tekemistä? Sitä vain, että hän viikon kuluessa rakastuu siihen heilakkaan ihan mielettömästi, tai muutoin hän ei ole mies, ja keimailijattareen ei kuitenkaan kannata hullaantua.
— Keimailijattareen? toisi d'Harmental.
— Keimailijattareen juuri, keimailijattareen, vahvisti Boniface. — Sen sanoin ja siinä pysyn. Viettelijätär, joka tekeytyy sieväksi nuorten miesten silmissä ja asuu vanhuksen kumppanina. Puhumattakaan hänen Mirza-pörriäisestään, joka söi kaikki makeiseni ja nyt tavatessaan minut aina pyrkii näykkimään pohkeitani.