— Voi, monsieur, huudahti rouva Denis puhjeten kyyneliin, — minä olen kovasti onneton!
— Älähän nyt itke, äitiseni! Olet jo kylliksi lionnut, puhui Boniface. — Mene pikemmin vaihtamaan paita; mikään ei ole terveydelle haitallisempaa kuin selkään liimautuva paita.
— Sillä lapsella on järkeä, yhtyi Brigaud, — ja luullakseni teidän olisi hyvä noudattaa hänen neuvoaan, rouva Denis.
— Jos minä rohkenen liittää suostutteluni abbén kehoitukseen, lisäsi d'Harmental, — niin pyytäisin teitä olemaan välittämättä meistä, madame. Onkin sitä paitsi jo aika meidän lähteä, joten hyvästelemme teidät.
— Menettekö tekin, abbé? kysyi rouva Denis luoden Brigaudiin suruisen katseen.
— Minua, selitti Brigaud, joka ei nähtävästi huolinut lohduttajan osaa, — minua odotellaan Hôtel[78] Colbertissa, enkä voi mitenkään viipyä enää.
— Hyvästi siis, hyvät herrat, sanoi rouva Denis tehden kumarruksen, joka pahoin menetti majesteettisuuttaan, kun ylhäältä kaadettu vesi alkoi vuotaa alapäästä.
— Hyvästi, äitiseni, toivotti Boniface, hemmotellun lapsen huolettomuudessa mennen kietaisemaan kätensä rouva Denisin kaulaan. — Onko sinulta mitään ilmoitettavana herra Joullulle?
— Hyvästi, ilkimys! vastasi naispoloinen syleillen poikaansa puolittain myhäilevänä ja puolittain vielä pahastuksissaan, mutta mukautuen siihen vetovoimaan, jota äiti ei kykene vastustamaan. — Hyvästi, ja ole kiltti!
— Kuin kuva, äiti kulta, mutta sillä ehdolla, että valmistat meille päivälliseksi jonkin herkkupalan, eikö niin?