Ihailkaa koirien mahtia: jos teill' on hienoa tahtia, ei kestä kuinkaan kauan, kun saatte marskin sauvan.
Hän palasi ikkunan ääreen, hyppysissään kaksi isoa sokeripalaa, joten niitä saattoi taitella murusiksi mielinmäärin.
Chevalier ei ollut erehtynyt. Ensimmäisen sokerimurusen singotessa sen lähelle Mirza huolettomasti kurkotti kaulaansa. Hajuaistin avulla se sitten otti selville, millainen makupala sille tarjottiin, ja ojensi sitä kohti käpälän, veti sen kitansa äärelle, otti hampaisiinsa, siirsi poskipieleen ja alkoi pureksia niin raukein ilmein kuin sen ylimykselliselle rodulle on tunnusomaista. Lopetettuaan se lipaisi huuliaan vaaleanpunaisella pikku kielellä, mikä ilmaisi, että se ilmeisen hyvästä kasvatuksestaan johtuvassa näennäisessä välinpitämättömyydessäänkin osasi pitää arvossa sievää yllätystä, jonka sille oli naapuri varannut. Eikä se nyt laskeutunutkaan takaisin levolle kuten edellisellä kerralla, vaan jäi istumaan, haukotellen riutuneesti, mutta heilutellen häntäänsä merkiksi, että se oli valmis valpastumaan täydesti, jos sen hereilläolosta maksettaisiin pari kolme samanlaista kohteliaisuudenosoitusta kuin sille oli vastikään suotu.
D'Harmental oli tottunut aikakauden ylimyskaunotarten englantilaisten kääpiöspanielien tapoihin ja ymmärsi oivasti Mirza-neidin suopean mielialan tulkinnan. Tahtomatta jättää tilaisuutta käyttämättä hän heitti toisen sokerinmurun, mutta lennätti sen nyt etäämmäksi vastaanottajasta, saadakseen tämän poistumaan pielukselta sitä noutamaan. Vehkeilyynsä apuria tavoittava tahtoi kokeellaan ottaa selville, kumpaiseen kahdesta kuolemansynnistä, laiskuudesta ja herkutteluhalusta, tämä oli alttiimpi lankeamaan.
Mirza mietti tuokion, mutta herkutteluhalu voitti, ja se nousi kamarin perälle etsimään klavesinin alle kierinyttä murua. Samassa tipahti kolmas muru ikkunan lähelle, ja yhä vetovoiman lakeihin alistuvana Mirza tepsutteli toiselta palaselta kolmannelle niin kuin oli ensimmäisestä viehättynyt toiseen. Mutta siihen chevalierin anteliaisuus pysähtyi. Hän katsoi antaneensa jo riittävästi vastavuoroisuuden edellytykseksi, ja silloin hän toistamiseen kutsui, vain käskevämmin kuin äsken: "Mirza!" ja näytti sille sokerinmuruja kämmenellään.
Tällä kertaa ei Mirza silmäillyt chevalieria levottomasti tai halveksivasti, vaan nousi takakäpälilleen, laski etukäpälät ikkunalaudalle ja alkoi tehdä hänelle samoja eleitä kuin jos hän olisi ollut vanha tuttava: yritys oli onnistunut, Mirza oli kesytetty.
Chevalier huomautti itselleen, että siihen tulokseen oli mennyt juuri sen verran aikaa kuin hän olisi tarvinnut vietelläkseen kullalla jonkun kamarineidon tai timanteilla herttuattaren.
Nyt oli hänen vuoronsa tekeytyä halveksivaksi Mirzaa kohtaan ja puhella sille, jotta se tottuisi hänen ääneensä. Peläten kuitenkin ylpeyden palaavan puhekumppanilleen, joka parhaansa mukaan hoiteli keskustelua vaisuilla vingahduksilla ja mielistelevillä urahduksilla, hän heitti sille neljännen sokerinmurun, jonka kimppuun se syöksähti sitäkin kipakammin, kun sitä oli täytynyt odottaa kauemmin, ja nyt se kutsumatta palasi ikkunan ääreen kärkkymään.
Chevalierin voitto oli täydellinen.
Niin täydellinen, että Mirza, joka eilen oli osoittanut niin älykästä valppautta, kun se kadulle kurkistamalla ilmoitti Barhilden lähestymisen ja ovelle juoksemalla hänen saapumisensa portaisiin, ei tällä kertaa antanut vihiä kumpaisestakaan, joten hänen valtiattarensa äkkiä astuessaan kamariin tämä yllätti sen keimailemassa naapurilleen.