Kohtuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että Mirza kaikessa antaumuksessaankin kääntyi oven narahtaessa ja Bathilden nähdessään loikkasi yhdellä hyppäyksellä tuhlaamaan hänelle mitä hellimpiä hyväilyjä. Mutta tämän velvollisuudentapaisen suoritettuaan Mirza kiireesti palasi ikkunaan. Vinttikoiran outo menettely käänsi Bathilden silmät luonnollisesti etsimään syytä. Hänen katseensa kohtasivat chevalierin. Bathilde punastui, chevalier tervehti, ja hämillään Bathilde koneellisesti vastasi tervehdykseen.
Bathilden ensi ajatuksena oli sitten sulkea ikkuna. Mutta vaistomainen tunne pidätti häntä. Hän käsitti, että se toimenpide antaisi tärkeyttä seikalle, jolla ei ollut mitään merkitystä, ja että puolustuskannalle asettumisella tunnustaisi luulevansa hyökkäystä yritettävän. Niin ollen hän teeskentelemättömästi astui lattian poikki ja katosi siihen osaan kamaria, johon naapurin katseet eivät voineet tunkeutua. Sitten muutaman minuutin kuluttua uskaltautuessaan jälleen esille hän huomasi, että nuori mies olikin sulkenut oman ikkunansa. Bathilde ymmärsi toisen hienotunteisuuden ja oli hänelle siitä hyvillään.
Chevalier oli tosiaan tehnyt mestaritempun. Välien ollessa näin alkuasteellaan eivät nämä läheiset ikkunat voineet pysyä samanaikaisesti avoimina. Jos chevalierin ikkuna avautui, niin naapurin sulkeutui välttämättömästi, ja kuinka tiukasti se onneton ikkuna ummistuikaan! Siitä oli chevalierillä jo kokemusta. Silloin ei saanut näkyviin edes Mirzan kuononpäätä verhojen takaa. Sitävastoin d'Harmentalin ikkunan ollessa kiinni saattoi naapurittaren olla avoinna, ja silloin chevalier näki hänen käyskentelevän, askartelevan, ja senhän arvaa, että tuo oli suurta viihdykettä perin ankaraan eristäytymiseen tuomitulle miehelle.
Sitä paitsi hän oli edistynyt varsin suuresti Bathilden tuttavuudessa. Hän oli tervehtinyt ja saanut siihen vastauksen. He eivät siis enää olleet toisilleen kokonaan vieraita, heidän välillään oli syntynyt tutustumisen alkua. Mutta sen tuttavuuden jatkuvaksi edistymiseksi — ellei sattuisi erikoisia asianhaaroja tielle — piti välttää hätäisyyttä. Sanan uskaltaminen tervehdyksen jälkeen olisi voinut tärvellä kaikki. Olisi parempi uskottaa Bathildelle, että se oli pelkkää sattumaa. Bathilde ei sitä uskonut, mutta hänen sopisi olla uskovinaan. Siitä johtui, että Bathilde jätti ikkunansa avoimeksi ja nähdessään naapurin ikkunan olevan kiinni istuutui omansa lähelle kirja kädessä.
Mirza taasen hyppäsi valtiattarensa jaloissa olevalle jakkaralle, jota se käytti istuimenaan. Mutta nyt se ei tapansa mukaisesti ojentautunutkaan sille, pää neitosen pyöreillä polvilla, vaan laski päänsä teräväreunaiselle ikkunalaudalle, niin suuresti sen harrastusta herätti antelias tuntematon, jolla oli sokeria tarjottavana.
Chevalier istuutui keskelle huonettaan, otti esiin pastellipuikot ja alkoi näppärästi kohotetun verhonkulmauksen avulla piirtää silmiensä edessä olevaa viehättävää näkymää.
Kovaksi onneksi päivät olivat lyhyet. Kello kolmen tienoissa alkoi hiipua se vähäinenkin valo, minkä pilvet ja sade päästivät taivaalta laskeutumaan maahan, ja Bathilde sulki ikkunansa. Siinäkin ajassa oli chevalier silti jo saanut kokonaan valmiiksi tytön pään ja tavannut erinomaisesti näköisyyden. Pastelli onkin erittäin otollinen väline jäljentämään noita hienoja ja hentoja tyyppejä, joita maalaus aina esittää hieman raskaasti. Siinä ilmenivät neidon aaltoilevat hiukset, hänen raikas ja kuulakka hipiänsä, kauniin joutsenenkaulan sorea kaarevuus, sanalla sanoen kaikki se luontevuus, jonka taide voi saavuttaa, kun sillä on edessään tuollainen täydesti jäljentämätön malli, jotka herättävät taiteilijoissa epätoivoa.
Pimeän tullen saapui abbé Brigaud. Chevalier ja hän kääriytyivät viittoihinsa ja astelivat Palais-Royalia kohti. Tehtävänä oli maaston tutkiminen.
Se talo, johon rouva se Sabran oli muuttanut miehensä tultua regentin hovimestariksi, oli numero 22, Hôtel de la Roche-Guyonin ja sen solan välissä, jota entiseen aikaan nimitettiin Palais-Royalin kujaksi, koska tämä oli ainoa suoranainen väylä Rue des Bons-Enfantsilta Valois-kadulle. Nykyään se tunnetaan Lyseokujana. Kujan puoleinen palatsinportti lukittiin samaan aikaan kuin muutkin puutarhan pääsyaukot, nimittäin täsmälleen kello yksitoista illalla. Jos siis joku pistäytyi illalla Palais-Royalista johonkin sellaiseen Rue des Bons-Enfantsin taloon, josta ei ollut erikseen tietä Valois-kadulle, ja tahtoi palata vasta yhdentoista jälkeen, niin hänen täytyi tehdä kierros joko Rue Neuve-des-Petits-Champsin tai Cour des Fontainesin kautta.
Rouva de Sabranin talo oli edellisen vuosisadan lopulla rakennettu siro pikku loistoasumus, siis parinkymmenen vuoden ikäinen. Joku verojen vuokraaja oli tahtonut apinoida suuria herroja ja saada yksityisasunnokseen erikoisen talon. Siihen kuului siten kaikkiaan pohjakerros, ensimmäinen kerros sekä tämän päällä kivinen galleria, jolle avautuivat palvelusväen ullakkohuoneet. Matala paanukatto oli loivasti kalteva. Ensimmäisen kerroksen ikkunoiden alla levisi rakennuksen toisesta päästä toiseen kolmen tai neljän jalan syvyinen uloke, mutta kumpaisenkin kulman kahta ikkunaa erottivat keskiosan kolmesta ikkunasta ulokkeen tyyliset rautakoristeet, jotka kohosivat ylägallerian reunaan asti.