Nämä kaksi miestä olivat lujatahtoisia, rohkeita luonteita ja kuitenkin, kun kuningatar kirjoitti tauluunsa rouva de Maldenin ja neiti de Valoryn nimet ja osoitteet, molemmat yrittivät turhaan pidättää kyyneliään.
Kuningattaren täytyi niinikään keskeyttää kirjoittamisensa ottaakseen esille nenäliinan ja pyyhkiäkseen silmiään.
Kun hän oli kirjoittanut loppuun, sanoi hän Charnylle: »Ah, herra kreivi, tiedän, ettei teillä ole ketään esitettävänä, isänne ja äitinne ovat kuolleet ja molemmat veljenne…»
Kuningatar ei voinut jatkaa.
»Molemmilla veljilläni on ollut kunnia kaatua teidän majesteettinne puolesta», täydensi Charny. »Mutta jälkimäinen on jättänyt poloisen lapsen, jonka hän uskoo minun huostaani eräänlaisen testamentin välityksellä, joka löydettiin hänen vaatteistaan. Tämän nuoren tytön hän on riistänyt perheeltä, jolta tyttö ei voi toivoa anteeksiantoa. Niin kauan kuin minä elän, ei häneltä eikä hänen lapseltaan puutu mitään. Teidän majesteettinne mainitsi äsken tavanomaisella ihmeellisellä rohkeudellaan, että me olemme kaikki lähellä kuolemaa. Jos kuolema minut tapaa, jäävät tyttö-rukka ja hänen lapsensa turvattomiksi. Madame, suvaitkaa merkitä tauluunne erään poloisen talonpoikais-tytön nimi ja jos minulla tovereineni on onni kuolla korkean isäntäni ja ylevän valtiattareni puolesta, ulottakaa ystävällisyytenne Catherine Billotiin ja hänen lapseensa. Heidät löytää pienestä Ville-d'Avrayn kylästä.»
Kuvitella Charny kuolevaksi, kuten hänen veljensäkin olivat kuolleet, oli varmaankin liian julma näky Marie-Antoinetten mielikuvitukselle, sillä hän pudotti taulut kädestään, horjahti taaksepäin ja vaipui nojatuoliin.
Molemmat henkivartijat riensivät hänen lähelleen. Sillaikaa Charny otti lattialta kuninkaalliset taulut, kirjoitti niihin Catherine Billotin nimen ja osoitteen ja pani ne sitten takan reunalle.
Kuningatar ponnistautui tyyneksi.
Nuoret miehet oivalsivat, että sellaisen mielenliikutuksen jälkeen kuningatar halusi olla yksin, ja valmistautuivat lähtemään.
Mutta kuningatar ojensi heille kätensä ja sanoi: