»Voi, madame, madame…!» mutisi hän.
Sitten hän sanoi Charnylle:
»Herra kreivi, mitä minulla on sanottavaa, merkitsee erään miehen häpeää ja erään naisen kunniaa. Muuan heittiö, talonpoika, maan matonen, rakasti neiti de Taverneyta. Yhtenä päivänä nuorukainen tapasi hänet pyörtyneenä ja kunnioittamatta hänen nuoruuttaan, hänen kauneuttaan, hänen viattomuuttaan, se konna raiskasi hänet, ja siten siitä nuoresta tytöstä tuli vaimo ilman aviomiestä, äiti ilman isää… Neiti de Taverney oli enkeli, rouva de Charny on marttyyri!»
Charny pyyhki otsaltaan hikeä.
»Kiitos, herra Gilbert», sanoi hän.
Sitten hän sanoi kuningattarelle:
»Madame, en tiennyt, että neiti de Taverney on ollut näin, onneton, en tiennyt, että rouva de Charny on näin kunnioitettava. Vakuutan teille, että jos sen olisin tiennyt, en olisi ollut kuutta vuotta polvistumatta hänen eteensä, palvomatta häntä, niinkuin häntä on palvottava!»
Hän kumarsi hämmästyneelle kuningattarelle ja poistui. Poloinen kuningatar ei uskaltanut tehdä elettäkään häntä pidättääkseen.
Mutta kreivi kuuli tuskanhuudon, jonka kuningatar päästi nähdessään oven sulkeutuvan.
Kuningatar ymmärsi, että tuolle ovelle lemmenkateuden pahahenki oli kirjoittanut saman mietelauseinaan, joka luetaan helvetin portin kamanasta: