»Madame, minä en saanut lukea kirjettä, ellen ollut kuolettavasti haavoittunut, ja, kuten näette, minä olen terve ja vahingoittumaton.»
»Kirje…?»
»Se on tässä, madame, aukaisemattomana, sellaisena kuin annoitte sen
Isidorille.»
»Oh», mutisi Andrée kirjeen ottaessaan, »se on hyvin kaunista… tai hyvin julmaa se, mitä nyt teette!»
Charny ojensi kätensä ja tarttui Andréen käteen, jota hän puristi omissaan.
Andrée yritti irroittaa kätensä.
Ja kun Charny pani vastaan mutisten; »Sallikaa se, madame!» huoahti hän miltei kauhistuneena, mutta voimattomana ja salli värisevän, kostean kätensä jäädä Charnyn käsien väliin.
Hämillään, tietämättä, minne katseensa suuntaisi, tietämättä, kuinka pakenisi Charnyn katsetta, jonka hän tunsi tuijottavan häneen, voimatta siirtyä minnekään, sillä hän oli yhä rukousjakkaralla, hän sanoi lopulta:
»Niin, minä ymmärrän, olette tullut tuomaan kirjeen minulle takaisin?»
»Juuri niin, madame, ja toisestakin syystä… Minun on pyydettävä teiltä paljon anteeksi, kreivitär.»