»Jos minä tiedän kaikki?» lisäsi Charny.
»Hyvä jumala!»
»Ja jos minä hetkellä, jolloin huomasin teidät tuon onnettomuuden johdosta entistäkin ansiollisemmaksi ja kunnioitettavammaksi ja kuulin sen hirveän salaisuuden, päätin tulla sanomaan teille, että minä rakastan teitä?»
»Jos olette sen tehnyt, herra, olette maailman ylevin ja jaloin mies.»
»Minä rakastan teitä, Andrée!» toisti Charny. »Minä rakastan teitä, minä rakastan teitä!»
»Ah», huudahti Andrée ja kohotti kätensä, »en tiennyt, hyvä jumala, että maan päällä voisi kokea tällaista iloa!»
»Mutta, Andrée, sanokaa tekin rakastavanne minua!» kehoitti Charny.
»Voi, ei, en uskalla milloinkaan», vastasi Andrée, »mutta lukekaa kirje, joka piti annettaman teille vasta kuolinvuoteenne ääressä!»
Ja hän ojensi kreiville kirjeen, jonka tämä oli tuonut.
Andréen peittäessä kasvot käsillään, Charny mursi nopeasti kirjeen sinetin, luki ensimmäiset rivit ja huudahti. Sitten hän irroitti Andréen kädet, puristi hänet sydäntänsä vasten ja sanoi: