Mies oli Jean Marie Roland de la Platière, syntynyt vuonna 1732
Villefranchessa, lähellä Lyonia.
Nainen oli Manon Jeanne Phlipon, syntynyt Pariisissa vuonna 1754 He olivat olleet naimisissa yksitoista vuotta, vuodesta 1780.
Olemme sanoneet naisen olevan rahvaanomaista alkuperää. Nimet sitä todistavat: Manon Jeanne Phlipon, etunimet, sukunimi, kaikki ilmaisevat syntyperän. Kaivertajan tytär kun oli, hänkin oli kaivertanut viidenteenkolmatta ikävuoteensa asti, jolloin hänestä tuli häntä kaksikolmatta iäkkäämmän Rolandin vaimo. Kaivertajasta tuli tällöin jäljentäjä, kääntäjä, mukailija. Teokset sellaiset kuin Polttoturpeen valmistus, Villatehtailijan käsikirja ja Käsiteollisuus-hakemisto olivat ankarassa ja epäkiitollisessa työssä kuluttaneet tämän lahjakkaan naisen parhaat vuodet, naisen, joka säästyi kaikilta erheiltä, ellei kaikilta intohimoilta, ei siksi että hänen sydämensä olisi ollut näivettynyt, vaan koska hänen sielunsa oli puhdas.
Hänen suhteessaan mieheensä vallitsi tyttären kunnioitus naisen rakkautta. Tämä rakkaus oli eräänlaista puhdasta palvomista, vailla kaikkinaista ruumiillista pyydettä. Se sai hänet luopumaan päiväisestä ahertelusta, johon hän sitten puuttui yön hetkinä, jotta hän voisi itse valmistaa ateriat vanhukselle, jonka heikko vatsa sieti vain määrättyjä ruokalajeja.
Vuonna 1789 rouva Roland vietti tätä vaatimatonta, ahkeroivaa elämää maaseudulla. Hänen miehensä omisti silloin Platièren pienen maatilan, jonka mukaan hän oli ottanut nimensä. Tämä maatila oli Villefranchessa, Lyonin lähettyvillä. Siellä Bastiljin tykkien jyske pani heidät hätkähtämään.
Tämä tykinjyske herätti ylevämielisen naisen sydämessä eloon kaiken, mikä oli suurta, isänmaallista ja pyhää ranskalaista. Ranska ei ollut enää kuningaskunta, vaan se oli kansa! Se ei ollut enää vain maa, missä asuttiin, vaan se oli isänmaa! — Tuli vuoden 1790 yhdistysjuhla. Kuten muistamme, Lyonin juhla vietettiin ennen Pariisin juhlaa. Jeanne Phlipon, joka Horloge-rantakadun varrella olevasta kotitalostaan näki, milloin tahansa katsoi aamulla ikkunastaan syvän, sinisen taivaan ja nousevan auringon, jonka kulkua hän saattoi tarkata Champs-Élyséesin päähän asti, missä se näytti laskevan puiden vihreään, lehtevään latvukseen, oli nähnyt kello kolmesta aamulla Fourevièrsin kummulta nousevan toisen auringon, toisin paahtavan, toisin valaisevan, vapauden auringon. Hänen katseensa oli siirtynyt hyväilemään koko tätä suurta kansalaisjuhlaa, hänen sydämensä oli uppoutunut tähän veljeyden valtamereen, ja hän oli siitä selvinnyt kuin Akilleus, kaavoittamattomana, lukuunottamatta yhtä kohtaa. Siihen kohtaan häntä iski rakkaus, mutta siihen haavaan hän ei sentään kuollut.
Tämän suuren päivän iltana, haltioissaan näkemästään, tuntien itsensä runoilijaksi, tuntien itsensä historioitsijaksi, hän oli kirjoittanut selostuksen tästä juhlasta. Selostuksen hän oli lähettänyt Champagnesta kotoisin olevalle ystävälleen, Journal de Lyonin päätoimittajalle. Tätä nuorta miestä oli tulinen kirjoitus hämmästyttänyt. Huumaantuneena hän oli painattanut sen lehteensä. Seuraavana päivänä sanomalehti, josta tavallisesti otettiin tuhannenkahdensadan tai tuhannenviidensadan kappaleen painos, ilmestyi kuudenkymmenentuhannen kappaleen painoksena!
Selittäkäämme parilla sanalla, kuinka tämä runollinen mielikuvitus, tämä naisellinen sydän tuli näin tulisesti harrastaneeksi politiikkaa. Siksi, että Jeanne Phlipon, jota hänen isänsä oli kohdellut kaivertajatyöläisenä, siksi, että rouva Roland, jota hänen miehensä oli kohdellut sihteerinä ja joka isänsä ja puolisonsa kodissa oli joutunut askartelemaan vain vakavissa tehtävissä, siksi, että rouva Roland, jonka käsiin ei ollut milloinkaan osunut halpa-arvoinen kirja, siksi, että rouva Roland piti parhaana hupinaan, miellyttävimpänä ajanrattona sellaisia kirjoituksia kuin Vuoden 1789 valitsijamiesten pöytäkirjat ja Selostus Bastiljin valloituksesta.
Roland puolestaan oli esimerkki, mitä kaitselmus, sattuma tai kohtalo voivat tehdä muuttamalla vähäpätöisen tapahtuman avulla ihmiselämän tai koko valtakunnan tykkänään toiseksi.
Hän oli nuorin viidestä veljeksestä. Hänestä mielittiin tehdä pappi, hän tahtoi pysyä miehenä. Yhdeksäntoista vuoden ikäisenä hän lähti isänkodista, taivalsi yksin, jalkaisin ja rahattomana koko Ranskan, saapui Nantesiin, sai toimen erään laivanvarustajan liikkeessä ja pyysi siirtoa Intiaan. Lähtöpäivänä, juuri kun laiva saapui satamaan, hän sai niin ankaran verensyöksyn, että lääkäri epäsi häneltä merimatkan.