Jos Cromwell olisi päässyt lähtemään Amerikaan sen sijaan että Kaarle I:n määräys pidätti hänet Englantiin, ei White Halliin kenties olisi pystytetty mestauslavaa! Jos Roland olisi matkustanut Intiaan, ei elokuun 10 päivän veritekoja kenties olisi pantu toimeen!
Kun Roland ei voinut tyydyttää laivanvarustajaa, jonka palvelukseen hän oli pyrkinyt, lähti hän Nantesista ja meni Roueniin. Siellä muuan hänen sukulaisensa, jonka puoleen hän kääntyi, huomasi nuorukaisen kyvyt ja hankki hänelle teollisuuslaitosten tarkastajan toimen.
Siitä lähtien Rolandin elämä muuttui tutkijan ja työmiehen elämäksi. Taloustiede oli hänen hengettärensä, kauppa hänen innoittava jumalansa. Hän matkusteli, hän keräili aineistoa, hän kirjoitteli. Hän kyhäsi muistelmia karjalauman kasvatuksesta, esitti teorioja käsiteollisuudesta ja kyhäsi Kirjeitä. Sisiliasta, Italiasta, Maltan saarelta sekä Ranskan rahamaailman perusteet ja muut aikaisemmin mainitsemamme teokset, jotka hän antoi vaimonsa jäljentää. Hän oli mennyt naimisiin vuonna 1780, kuten on jo mainittu. Neljää vuotta myöhemmin he matkustivat yhdessä Englantiin. Kun he olivat palanneet Ranskaan, lähetti hän vaimonsa Pariisiin hankkimaan aatelisvaltakirjan ja pyytämään siirtoa Lyonin tarkastuspiiriin. Tarkastuspiiriä koskevassa asiassa hänen vaimonsa onnistui, valtakirjajutussa epäonnistui. Niinpä Roland joutui Lyoniin ja vastoin tahtoaan demokraattiseen puolueeseen, johon hänen vaistonsa ja vakaumuksensa muuten häntä yllyttivätkin. Hän hoiteli siis kaupan ja teollisuuden tarkastajan tehtäviä Lyonin piirissä, kun vallankumous puhkesi. Tässä uudessa, elvyttävässä aamuruskossa hän ja hänen vaimonsa tunsivat sydämessään itävän sen kauniin kasvin, kultalehtisen ja timanttikukkaisen, jota sanotaan haltioitumiseksi. Olemme maininneet, että rouva Roland kirjoitti selostuksen toukokuun 30 päivän juhlasta ja että sanomalehti, joka sen julkaisi, ilmestyi kuudenkymmenentuhannen kappaleen painoksena ja että jokainen kotikaupunkiinsa, kauppalaansa, kyläänsä palannut kansalliskaarti toi tullessaan osan tätä rouva Rolandin henkeä.
Ja koska sanomalehdessä ei ollut julkaisijan nimeä eikä selostuksessa allekirjoitusta, arvelivat kaikki, että vapaus itse oli astunut maanpinnalle ja sanellut jollekin tuntemattomalle profeetalle juhlan selostuksen, niinkuin enkeli oli sanellut apostoli Johannekselle evankeliumin.
Näin elelivät molemmat aviopuolisot, täynnä uskoa ja luottamusta, pienen champagnelaisen ystäväjoukon piirissä. Niitä, olivat Bosc, Lanthenas ja pari kolme muuta. Sitten seurapiiri lisääntyi uudella ystävällä.
Lanthenas, joka oli kuin omainen Rolandien perheessä ja vietti siellä päiviä, viikkoja, kuukausia, toi eräänä iltana mukanaan yhden valitsijoistaan, jonka esitelmää rouva Roland oli syvästi ihaillut.
Tämä uusi ystävä esiteltiin Bancal des Issartsiksi.
Hän oli yhdeksänneljättä-vuotias, kaunis, yksinkertainen, kookas, lempeä ja uskonnollinen mies. Hän ei ollut erikoisen henkevä, mutta hänellä oli hyvä sydän ja armelias sielu.
Hän oli ollut notaari, mutta sitten heittänyt tämän toimen antautuakseen kokonaan politiikkaan ja filosofisiin tutkimuksiin.
Viikon kuluttua Lanthenas, Roland ja uusi vieras sopivat yhteen niin mainiosti, tämä joukko muodosti niin sopusointuisen kolmiliiton uhrautuvassa isänmaanrakkaudessaan, vapaudenkaipuussaan ja innossaan harrastaa kaikkia hyviä asioita, että nämä kolme miestä päättivät pysyä alati yhdessä, elää yhteiselämää ja jakaa elinkustannukset tasan.