Ei ollut unohdettu Monsieuria eikä Favrasin salahanketta: kuninkaan poissaollessa Monsieur on nimitettävä sijaishallitsijaksi. Mutta nyt ei ole enää Monsieuriakaan. Monsieur on lähtenyt samaan aikaan kuin kuningaskin ja kuningasta onnekkaampana päässyt rajan taakse.
Mutta Orleansin herttua on jäänyt.
Hän on jäänyt pahanhenkensä kanssa, miehen, joka työntää häntä eteenpäin. Se mies on Laclos, Vaarallisten suhteitten tekijä.
Sijaishallituksesta on tehty säädös, joka homehtuu pahvikansissaan.
Miksei turvauduta siihen säädökseen?
Kesäkuun 28 päivänä muuan sanomalehti tarjoaa sijaishallitusta Orleansin herttualle. Ludvig XVI:ta ei siis ole enää olemassa — mitä kansalliskokous siitä sanoikin — koska sijaishallitusta tarjotaan Orleansin herttualle, ei kuningasta ole enää. Orleansin herttua tietenkin kummastelee ja kieltäytyy.
Mutta heinäkuun 1 päivänä Laclos julkaisee omalla vastuullaan kuninkaan viraltapanon ja haluaa sijaishallitsijaa, heinäkuun 3 päivänä Real toteaa, että Orleansin herttua on todella nuoren prinssin vartija, 4 päivänä hän vaatii jakobiinien puhujalavalla seisten, että sijaishallitusta koskeva säädös painatettaisiin uudelleen ja julkaistaisiin. Valitettavasti jakobiinit, jotka eivät vielä tiedä mitä he ovat, tietävät toki, mitä he eivät ole. He eivät ole orleanisteja, vaikka Orleansin ja Chartresin herttuat kuuluvatkin heidän järjestöönsä. Jakobiinit hylkäävät Orleansin herttuan sijaishallituksen, mutta yksi yö riittää Laclosille vetäistä henkeä. Ellei hän olekaan käskijä jakobiinien kokouksissa, on hän toki isäntä omassa lehdessään ja siinä hän julistaa Orleansin herttuan sijaishallituksen, ja koska Cromwell on halventanut sanan protektori, tulisi sijaishallitsijalle, joka saisi kaiken vallan, nimeksi moderaattori.
Ja kaikki tämä on, kuten huomaamme, taistelua kuninkuutta vastaan — taistelua, missä kuninkuudella, joka itsessään on voimaton, ei ole muuta liittolaista kuin kansalliskokous. Jakobiinit tosin muodostavat kokouksen, joka on toisella tavalla vaikuttava ja etenkin toisella tavalla pelottava kuin kansalliskokous.
Heinäkuun 8 päivänä — nähkääs, kuinka nopeasti me lähestymme! — Pétion esittää kysymyksen kuninkaan loukkaamattomuudesta. Mutta hän erottaa valtiollisen loukkaamattomuuden henkilökohtaisesta.
Hänelle huomautetaan, että välit katkeavat Euroopan toisten kuninkaitten kanssa, jos Ludvig XVI pannaan viralta.
»Jos kuninkaat tahtovat taistelua», vastaa Pétion, »niin panemalla Ludvig XVI:n viralta me riistämme heiltä heidän mahtavimman liittolaisensa, mutta jos jätämme hänet valtaistuimelle, annamme heille kaiken sen voiman, jonka olemme hänelle myöntäneet.»