Samaan aikaan valmisteltiin Pariisin toisella laidalla, Maraisin esikaupungin sydämessä, eräässä kerhossa tai oikeammin miesten ja naisten muodostamassa veljeysyhdistyksessä, jota sanottiin minimien seuraksi kokoushuoneistansa mukaan, valmisteltiin vastalausetta, jolla omalla tavallaan oli melkoinen merkitys seuraavien päivien tapahtumissa.
Tämä seura oli kordelieri-kerhon alaosasto. Sitä elävöittikin Dantonin henki. Muuan kolmen- tai neljänkolmatta vuoden ikäinen mies, johon Danton oli lietsonut ja joka oli tästä lietsomasta lämmennyt, piteli kynää ja sommitteli tätä vastalausetta.
Tämä nuori mies oli Jean Lambert Tallien.
Vastalauseen allekirjoituksena oli pelottava sana: KANSA.
Heinäkuun 14 päivänä kysymys tuli esille kansalliskokouksessa.
Sillä kerralla oli mahdotonta sulkea parvekkeita yleisöltä — mahdotonta niinikään täyttää käytäviä ja katuja rojalisteilla ja puukkoritareilla, kuten edellisellä kerralla oli ollut laita — mahdotonta sulkea Tuileriein puutarhaa.
Johdanto oli näytelty palkattujen taputtajien edessä, mutta huvinäytelmä esitettäisiin todelliselle yleisölle.
Ja täytyy sanoa, että yleisö oli huonolla tuulella.
Niin huonolla tuulella, että Duportia, joka kolme kuukautta sitten oli ollut hyvin suosittu, nyt kuunneltiin äreän äänettöminä, kun hän ehdotti, että kuninkaan rikos sälytettäisiin kuninkaan avustajien harteille.
Hän puhui silti loppuun, kummissaan, kun joutui ensimmäistä kertaa puhumaan niin, ettei kuulunut ainoatakaan hyväksyvää sanaa tai näkynyt suosion merkkiä.