Desmeuniers aloitti hyökkäyksen ja tuntui kannattavan kansalliskokouksen asiaa, kuninkaan kustannuksella.
»Kansalliskokous», huomautti puhuja, »on kaikkivoipa valtionelin ja tämä kaikkivalta oikeuttaa sen lakkauttamaan kuninkaan vallan ja säilyttämään sen lakkautustilan, kunnes perustuslaki valmistuu».
Kuningas, joka ei ollut paennut, vaan joka oli ryöstetty, voitaisiin siis panna viralta vähäksi ajaksi, koska perustuslaki ei ollut valmis. Kun perustuslaki valmistuisi, saisi hän jälleen käyttää kaikkea kuninkaallista valtaansa.
»Ja lopuksi», huudahti puhuja, »koska minua kehoitetaan» — kukaan ei ollut häntä kehoittanut — »koska minua kehoitetaan esittämään selitykseni lakiehdotuksen muodossa, ehdotan seuraavaa:
Ensiksi: Lakkautustila on voimassa, kunnes kuningas hyväksyy
perustuslain
toiseksi: ellei hän hyväksy sitä, kansalliskokous julistaa hänet
menettäneeksi kruununsa.»
»Oh, olkaa huoleti», huudahti Grégoire paikaltaan, »hän ei ainoastaan hyväksy, vaan vakuuttaa valallaan kaikki, mitä haluatte!»
Grégoire oli oikeassa, vaikka hänen olisi kai pitänyt sanoa: Vakuuttaa valallaan ja hyväksyy kaikki, mitä haluatte.
Kuninkaat vannovat kerkeämmin kuin hyväksyvät.
Kansalliskokous olisi kukaties siepannut lennosta Desmeunierin lakiehdotuksen, mutta silloin Robespierre lausui paikaltaan: