Kun hän saapui torille, yltyi hänen raivonsa: tuskin viittäkymmentäkään miestä satulassa!
Ensitöikseen hän miehitti näillä viidelläkymmenellä miehellä kaupunginportin varmentaakseen itselleen vapaan kulkutien. Sitten hän palasi kenraalin luo, joka yhä odotteli, ja vakuutti, että tällä kerralla komentaja ynnä rykmentti seurasivat häntä.
Niin hän uskoi. Mutta vasta kymmentä minuuttia myöhemmin ja kun hän oli käväissyt kaupungissa neljännen kerran, palasi hän saksalais-rykmentin etunenässä.
Toisissa olosuhteissa markiisi de Bouillé olisi voinut vangituttaa komentajan tämän omilla sotamiehillä, mutta tällä hetkellä hän pelkäsi tehdä päällikköä ja miehistöä tyytymättömiksi. Hän tyytyi lausumaan tälle pari moitteen sanaa hänen hitautensa johdosta. Sitten hän puhui miehille, sanoi heille, mikä kunniakas tehtävä heille oli suotu, mainitsi, että heistä riippui kuninkaan ja kuninkaallisen perheen vapaus, eikä ainoastaan vapaus, vaan elämäkin, ja lupasi upseereille arvoasteita, sotamiehille palkintoja sekä jakoi aluksi näille neljäsataa louisdoria.
Puhe, joka päättyi tällaiseen loppulauseeseen, teki toivotun vaikutuksen. Ilmoille kajahti voimakas huuto: »Eläköön kuningas!» ja koko rykmentti lähti hyvää ravia Varennesiin päin.
Dunissa tavattiin Meusen siltaa vartioimassa kolmikymmenmiehinen joukko-osasto, jonka herra Deslon, Charnyn kanssa Dunista poistuessaan, oli siihen sijoittanut.
Nämä kolmekymmentä miestä otettiin mukaan ja matkaa jatkettiin.
Taivalta oli yli kolme penikulmaa mäkistä maata. Marssi ei käynyt niin juoheaan kuin oli toivottu. Perille oli tultava, mutta tultava sotamiesten kanssa, jotta voisivat kestää rynnistyksen tai itse hyökätä.
Kaikesta näki, että liikuttiin vihollismaassa: oikealla ja vasemmalla kylissä soitettiin hätäkelloa, edestä kuului pientä räiskähtelyä kuin ammuntaa.
Grange-au-Boisissa muuan ratsastaja, hatutta päin ja kumartuneena ratsunsa yli, joka näytti nielevän tietä, karautti esille ja teki jo kaukaa merkkejä. Vauhtia lisättiin, rykmentti ja ratsastaja lähestyivät toisiaan.