»Eräinä hetkinä, madame, on miehiä, jotka uneksivat uusista poliittisista arvonimistä vanhojen, hävinneitten arvonimien korvaajina.»
»Niin, minä ymmärrän, että Orleansin herttua uneksii päästä sijaishallitsijaksi. Hänen syntyperänsä oikeuttaa hänet siihen korkeaan asemaan. Mutta herra de Robespierre, vähäpätöinen maaseutu-asianajaja…!»
Kuningatar unohti, että Barnave oli myöskin sellainen vähäpätöinen maaseutu-asianajaja.
Barnave ei hievahtanutkaan. Isku ei ollut kenties sattunut häneen tai hänellä oli rohkeutta se kestää ja salata sen aiheuttama kipu.
»Marius ja Cromwell olivat rahvaan lapsia», sanoi hän.
»Marius! Cromwell! Ah, kun lapsena kuulin ne nimet, en silloin osannut arvata, että ne kaikuisivat korvissani jonakin päivänä näin kohtalokkaina!… Mutta katsokaamme — sillä me siirrymme alati tosiseikoista arvailujen alalle — te sanoitte, että herra de Robespierre vastusti herra Laclosin esittämää ja herra Dantonin kannattamaa ehdotusta.»
»Niin, mutta silloin astui kokoussaliin joukko kansaa, Palais-Royalin tavallisia räyhääjiä, naisia, koneisto, joka oli pestattu kannattamaan Laclosia. Eikä sillä hyvä, että ehdotus läpäisi, sen lisäksi päätettiin, että huomenna kello yhdeltätoista jakobiinit kokoontuisivat kuuntelemaan lukemista, se siirrettäisiin sitten Mars-kentälle, allekirjoitettaisiin isänmaan alttarilla ja lähetettäisiin senjälkeen maaseudun kerhoille, jotka vuorostaan allekirjoittaisivat sen.»
»Kuka sepittää sen anomuksen?»
»Danton, Laclos ja Brissot.»
»Kolme vihamiestä?»