»Kenen erottamista?»
»Kuninkaan.»
»Ja teidän mielestänne on tehty väärin, kun sitä ammuttiin?» kysyi kuningatar, jonka katse välähti.
»Minun käsittääkseni olisi ollut parempi saada se vakuutetuksi kuin ampua sitä.»
»Mutta vakuutetuksi mistä?»
»Kuninkaan vilpittömyydestä.»
»Kuningashan on vilpitön!»
»Anteeksi, madame… Kolme päivää sitten lähdin kuninkaan luota. Koko iltakauden olin koettanut saada häntä käsittämään, että hänen todelliset vihollisensa ovat hänen molemmat veljensä, Condén prinssi ja emigrantit. Polvillani rukoilin häntä katkaisemaan kaikki suhteensa heihin ja hyväksymään vilpittömästi perustuslain, paitsi että siinä muutettaisiin eräät kohdat, joiden sovelluttaminen käytäntöön olisi sula mahdottomuus. Kuningas tuli vakuutetuksi — niin ainakin luulin — ja suvaitsi luvata minulle, että kaikki suhteet hänen ja emigranttien välillä katkeaisivat. Ja heti minun lähdettyäni, madame, kuningas on allekirjoittanut ja tekin olette allekirjoittanut hänen veljelleen, Monsieurille, osoitetun kirjeen, jossa tämä valtuutetaan tekemään voitavansa Itävallan keisarin ja Preussin kuninkaan taivuttamiseksi.
Kuningatar punastui kuin pahanteosta yllätetty lapsi. Mutta pahanteosta tavattu lapsi painaa päänsä alas. Kuningatar sitävastoin kuohahti.
»Vihollisillamme on siis vakoojat kuninkaan työhuoneessakin?»