Gilbert silmäili kuningatarta ja ravisti kevyesti päätänsä.
»Älkää soimatko herra de Charnyta, madame, tai hänen molempien veljiensä veri huutaa haudan syvyydestä, Ranskan kuningatar on kiittämätön!»
»Hyvä herra!» kivahti Marie-Antoinette.
»Oh, te tiedätte hyvin, että lausun totuuden, madame», jatkoi Gilbert, »te tiedätte hyvin, että milloin todellinen vaara uhkaa teitä, herra de Charny nähdään paikallaan, ja että se on vaaran paikka».
Kuningatar painoi päänsä alas.
»Mutta», virkkoi hän sitten kärsimättömästi, »ettehän toki ole tullut tänne puhumaan kreivi de Charnysta?»
»En, madame. Mutta ajatukset ovat toisinaan kuten tapahtumatkin. Ne liittyvät toisiinsa näkymättömin kuiduin, ja juuri ne tulevat äkisti esille, joiden pitäisi pysyä sydämen salatuimmassa pimennossa. Ei, minä tulin puhumaan kuningattarelle. Anteeksi, jos vastoin tahtoani olen tullut puhuneeksi naiselle. Mutta nyt olen valmis korjaamaan erehdykseni.»
»Entä mitä te halusitte sanoa kuningattarelle, hyvä herra?»
»Minä halusin panna hänen nähtäväkseen hänen asemansa, Ranskan ja koko Euroopan nykyisen tilanteen. Halusin sanoa hänelle: 'Madame, te pelaatte maailman onnella ja onnettomuudella. Te menetitte ensimmäisen pelierän lokakuun kuudentena päivänä, te olette, ainakin hovin mielistelijäin käsityksen mukaan, voittanut toisen erän. Huomisesta lähtien te sekoitatte kortit, kuten sanotaan, kauniiksi peliksi. Jos menetätte pelin, merkitsee se valtaistuimen, vapauden, kenties hengenkin menoa!'»
»Ja luuletteko te», sanoi kuningatar suoristautuen äkkiä, »luuletteko te, hyvä herra, että me väistämme sellaista pelkoa?»