»Heittää menneisyys kurimukseen merkitsee katkaista suhteet kaikkiin
Euroopan hallitsijoihin.»
»Niinpä kyllä, mutta se tietää liittoa Ranskan kansan kanssa.»
»Ranskan kansa on meidän vihollisemme!» sanoi Marie Antoinette.
»Koska olette opettanut sen epäilemään teitä.»
»Ranskan kansa ei voi taistella eurooppalaista liittoutumaa vastaan.»
»Olettakaa sen etunenässä olevan kuninkaan, joka noudattaa vilpittömästi perustuslakia, ja Ranskan kansa voittaa Euroopan.»
»Siihen tarvitaan miljoona-armeija.»
»Eurooppaa ei valloiteta miljoona-armeijalla, madame, Eurooppa valloitetaan aatteen voimalla. Pystyttäkää Reinin rannoille ja Alpeille kaksi kolmiväristä lippua, joihin on kirjoitettu sanat: 'Sota tyranneille! Kansoille vapaus! ja Eurooppa valloitetaan.»
»Tosiaankin, hyvä herra, on hetkiä, jolloin olen valmis uskomaan, että älykkäimmätkin tulevat hulluiksi!»
»Ah, madame, madame, ette siis tiedä, mitä Ranska on tällä hetkellä kansojen silmissä? Ranska, muutamine yksityisluontoisine rikoksineen, eräine paikallisina väkivaltaisuuksineen, jotka eivät mitenkään tahraa sen valkoista pukua eivätkä likaa sen puhtaita käsiä, tämä Ranska on vapauden neitsyt. Koko muu maailma on rakastunut siihen. Alamaista, Reinin takaa, Italiasta miljoonat äänet kutsuvat sitä! Sen tarvitsee vain astua rajan yli ja kansat odottavat sitä polvistuneina. Kun Ranska saapuu, kädet täynnä vapautta, ei se saavu kansana, vaan jumalallisena oikeutena, ikuisena totuutena!… Ah, madame, madame, käyttäkää hyväksenne sitä seikkaa, ettei se ole vielä astunut väkivallan tielle. Jos odotatte liian kauan, kääntää se maailmalle kurkotetut kätensä itseään vastaan… Mutta Belgia, Saksa ja Italia tarkkaavat nyt sen liikkeitä rakastunein ja iloisin katsein. Belgia sanoo sille: 'Tule!' Saksa sanoo sille: 'Minä odotan sinua!' Italia sanoo sille: 'Pelasta minut!' Eikö Pohjan perillä muuan tuntematon käsi ole kirjoittanut Kustaa kolmannen työpöydälle: 'Ei sotaa Ranskaa vastaan'? Kukaan niistä hallitsijoista, joiden apua olette pyytänyt, madame, ei ole valmiina meitä vastaan sotimaan. Kaksi valtakuntaa vihaa meitä syvästi. Saneessani kaksi valtakuntaa tarkoitan yhtä keisarinnaa ja yhtä ministeriä, Katarina toista ja William Pittiä. Mutta he ovat voimattomia meitä vastaan, ainakin nykyisin. Katarina toinen pitää yhdessä kourassaan Turkkia ja toisessa Puolaa. Hän tarvitsee hyvinkin pari kolme vuotta alistaakseen toisen ja nielläkseen toisen. Hän työntää saksalaisia meitä vastaan, hän tarjoo heille Ranskaa. Hän pilkkaa veljeänne Leopoldia toimettomuuden johdosta. Hän osoittaa tälle Preussin kuningasta, joka hyökkää Hollantiin hänen sisartaan kohdanneen vähäpätöisen loukkauksen johdosta. Hän sanoo tälle: 'Marssikaa toki’. Mutta hän ei marssi. Herra Pitt on tällä haavaa ahmimassa Intiaa. Hän on kuin boakäärme. Tämä lakkaamaton ruoansulatus turruttaa hänet. Jos me odotamme, kunnes se on päättynyt, hyökkää hän vuorostaan meidän kimppuumme, muttei suinkaan ulkomaisen sodan, vaan kansalaissodan muodossa… Minä tiedän, että te pelkäätte tätä Pittiä kuin kuolemaa, tiedän, että te, madame, myönnätte puhuvanne hänestä vain tuntien kuoleman esimakua. Haluatte tietää keinon, jolla voi iskeä hänen sydämeensä? Se keino on tehdä Ranskasta tasavalta, jota kuningas hallitsee. Mutta mitä te teette sensijaan, madame? Mitä teidän ystävättärenne, prinsessa de Lamballe, tekee? Hän sanoo Englannissa, missä hän edustaa teitä, että Ranskan ainoa kunnianhimo on päästä varsinaisen perustuslain pohjalle, että Ranskan vallankumous, jota kuningas on ohjannut ja kannatellut, on peräytymistiellä! Ja mitä herra Pitt vastaa näihin lähentelyihin? Ettei hän siedä Ranskan kehittyvän tasavallaksi, että hän pelastaa kuninkuuden. Mutta mitkään prinsessa de Lamballen hyväilyt, vetoamiset ja rukoukset eivät ole saaneet häntä lupaamaan pelastaa kuningasta. Sillä hän vihaa Ranskan kuningasta! Eikö Ludvig kuudestoista, perustuslaillinen kuningas, ajattelija-kuningas, ole kiistänyt häneltä Intiaa ja riistänyt häneltä Amerikaa? Ludvig kuudestoista! Pitt haluaa vain yhtä asiaa, sitä näet, että historia tekisi hänestä Kaarlo ensimmäisen seuralaisen!»