»Hyvä herra», huudahti kuningatar kauhistuneena, »kuka teille on paljastanut kaikki nämä asiat?»
»Samat miehet, jotka kertovat minulle, mitä teidän majesteettinne kirjoittamat kirjeet sisältävät.»
»Meillä ei siis ole enää yhtään ainoaa omaa ajatustakaan?»
»Olen sanonut teille, madame, että Euroopan hallitsijat olivat kietoutuneet näkymättömään verkkoon, missä hangoittelijat taistelevat turhaan. Älkää siis vastustelko, madame. Hyväksykää aatteet, joita yritätte pitää taka-alalla, ja verkosta tulee teille varustus, ja niistä, jotka vihaavat teitä, tulee teidän puolustajianne, ja ne näkymättömät puukot, jotka uhkaavat teitä, muuttuvat miekoiksi, jotka iskevät vihollisiinne!»
»Mutta te unohdatte alati, hyvä herra, että ne, joita te sanotte vihollisiksemme, ovat hallitsijaveljiämme.»
»Niin, madame, tunnustakaa ranskalaiset lapsiksenne ja te saatte silloin nähdä, kuinka vähän nämä veljet merkitsevät politiikan ja valtiotaidon piirissä! Sitäpaitsi, eikö teidänkin mielestänne kaikkia näitä hallitsijoita, kaikkia prinssejä ole merkitty kohtalokkaalla leimalla, hulluuden sinetillä? Aloittakaamme veljestänne Leopoldista, neljänviidettä vuoden ikäisestä raihnaasta ukosta, joka on siirtänyt toskanalaisen haareminsa Wieniin ja elvyttää näivettyviä kykyjään itse keksimillään kuolettavilla ärrytyksillä… Katsokaa Fredrikiä, katsokaa Kustaata. Edellinen on kuollut, jälkimäinen kuolee perillisettä, sillä kaikkihan tietävät, että Ruotsin perintöprinssi on Monkin eikä Kustaan poika… Katsokaa Portugalin kuningasta, jolla on kolmesataa nunnaa… Katsokaa Saksin kuningasta, jolla on kolmesataa viisikymmentäneljä äpärää… Katsokaa Katarinaa, Pohjolan Pasiphaeta, jota sonnikaan ei jaksa tyydyttää ja jolla on kolme armeijaa rakastajia… Voi, madame, madame, ettekö huomaa, että kaikki nämä kuninkaat ja hallitsijattaret ovat menossa kurimukseen, kuiluun, itsemurhaan ja että jos te tahtoisitte, te, te, niin te menisitte, ette heidän laillansa itsemurhaan, kuiluun, kurimukseen, vaan maailman valtiuteen, yleismaailmalliseen kuninkuuteen!»
»Miksette kerro tätä kaikkea kuninkaalle, herra Gilbert?» kysyi kuningatar järkytettynä.
»Ah, hyvä jumala, minä olen hänelle kertonut, mutta, kuten teillä, niin hänelläkin on häijyt henget, jotka tuhoovat, mitä minä olen tehnyt.»
Sitten hän lisäsi syvän alakuloisesti:
»Olette kuluttanut Mirabeaun, kulutatte Barnaven, kulutatte minut heidän jälkeensä samoin kuin heidätkin, ja kaikki on silloin sanottu!»