Kuusikymmen-miehinen lähetystö valittiin kiittämään kuningasta tästä kirjeestä.
Sinettien vartija nousi ja riensi ilmoittamaan kuninkaalle tämän lähetystön tulon.
Samana päivänä muuan asetus oli lakkauttanut Pyhän Hengen ritarijärjestön ja salli vain kuninkaan pitää sen nauhaa, suur-aateliston tunnusmerkkiä.
Lähetystö näki kuninkaan rinnassa vain Ludvig Pyhän ritarijärjestön ristin. Ja kun Ludvig XVI huomasi, minkä vaikutuksen sinisen nauhan poissaolo teki lähetystön jäseniin, sanoi hän:
»Hyvät herrat, olette tänään lakkauttaneet Pyhän Hengen ritarijärjestön ja säilyttäneet sen yksinomaan minua varten, mutta koska ritarijärjestöllä, minkänimisellä tahansa, on minun silmissäni arvoa vain, jos se on yhteinen kaikille, niin tästä päivästä minä pidän sitä lakkautettuna kuten tekin.»
Kuningatar, kruununprinssi ja kuninkaallinen prinsessa seisoivat lähellä ovea, kuningatar kalpeana, hampaat tiukasti yhteen puristettuina, kaikki hennot väristen kuninkaallinen prinsessa, nyt jo intohimoisena, kiihkeänä, ylpeänä, menneitten, nykyisten ja vastaisten nöyryytysten järkyttämänä — kruununprinssi, huolettomana kuin lapsi ikään; hymyineen ja eleineen hän näytti ainoalta elävältä olennolta tuossa marmoriryhmässä.
Kuningas oli paria päivää aikaisemmin sanonut herra de Montmorinille:
»Tiedän hyvin, että olen hukassa… Kaikki, mitä tästä lähin yritetään kuninkuuden hyväksi, tehtäköön poikani hyväksi.»
Ludvig XVI vastasi näennäisen vilpittömästi lähetystön puheeseen.
Lopetettuaan hän kääntyi kuningattareen ja perheeseensä päin sekä sanoi: