Ääni oli yksinäinen, mutta selvä, luja, miehekäs, se vai kansanääneltä, joka kuuluu yksinäisenä, jotta se kuultaisiin sitä paremmin.
Puheenjohtaja kalpeni.
Kuka oli lausunut nuo sanat? Onko ne lausuttu salista vai parvekkeelta?
Välipä sillä, mutta ne olivat toki niin painavia, että puheenjohtajan täytyi niihin vastata.
»Hyvät herrat», sanoi hän, »ei ole tilaisuuksia, jolloin kokoontunut kansa ei kuninkaan läsnäollessa tunnustaisi häntä päämiehekseen. Jos kuningas vannoo valan seisaaltaan, niin ehdotan, että kansalliskokous kuuntelee häntä samassa asennossa.»
Sama ääni kuului jälleen. Se sanoi:
»Minä teen ehdotuksen, joka tyydyttää kaikkia. Päättäkäämme, että herra de Malouetin ja jokaisen, ken harrastaa sitä asentoa, sallitaan kuunnella kuningasta polvistuneina, mutta hyväksykäämme ehdotus muuten sellaisenaan.»
Ehdotus hylättiin.
Seuraavana päivänä kuninkaan oli vannottava vala. Sali oli täysilukuinen ja parvekkeet olivat tulvillaan katselijoita.
Kello kaksitoista ilmoitettiin kuningas.