Hänelle ilmoitettiin, missä kuningatar oli.
Muuan vahtimestari aikoi lähteä hänen edellään.
Kuningas viittasi hänet poistumaan, aukaisi itse ovet ja ilmestyi äkkiä sen huoneen kynnykselle, missä kuningatar oli.
Kuningas oli niin kalpea, niin kiihtynyt, hänen otsallaan helmeili hiki niin suurina pisaroina, että kuningatar hänet nähdessään nousi seisomaan ja huudahti:
»Voi, sire, mitä on tapahtunut?»
Mitään vastaamatta kuningas heittäytyi nojatuoliin ja puhkesi nyyhkytyksiin.
»Voi, madame, madame», huudahti hän, »miksi olitte mukana siinä istunnossa? Täytyikö teidän olla nöyryytykseni todistajana? Sitäkö varten minä olen sallinut teidän tulla Ranskaan, muka kuningattareksi?»
Tuollainen mielenpurkaus Ludvig XVI:n taholta oli sitäkin järkyttävämpi, kun se oli harvinainen. Kuningatar ei voinut sitä kestää, hän kiiruhti kuninkaan luo ja polvistui hänen eteensä.
Aukenevan oven melu sai kuningattaren kääntymään. Rouva Campan oli tullut huoneeseen.
Kuningatar ojensi käsivartensa häntä kohden ja sanoi: