Kuningatar tuijotti peloissaan tuohon hänen edessään ammottavaan syvänteeseen. Hän näki kuin liekehtivän ilmakerroksen takaa vihaa ja uhkaa huokuvat katseet.
Hän ei tuntenut ketään noista ihmisistä ulkonäöltä, kaikkia ei edes nimeltä.
— Hyvä jumala, mitä minä siis olen heille tehnyt, — kysyi hän itseltään koettaen peittää hämmennyksensä hymyilyllä — ja miksi he halveksivat minua näin?
Äkkiä hänen kauhistunut katseensa pysähtyi erääseen mieheen, joka nojasi parveketta kannattelevaan pylvääseen.
Tuo mies silmäili häntä hievahtamattoman kiinteästi.
Se oli Taverneyn linnan mies, Sèvresin mies, Tuileriein puutarhan mies.
Se oli uhkaavien sanojen, salaperäisten ja hirveitten tekojen mies!
Kun kuningatar oli luonut katseensa tuohon mieheen, ei hän voinut sitä enää hänestä irroittaa. Mies vaikutti häneen yhtä kahlehtivasti kuin käärmeen katse lintuun.
Näytäntö alkoi. Kuningatar jännitti tahtonsa, pääsi lumouksesta, jaksoi kääntää päänsä ja silmäili näyttämöä.
Näyteltiin Grétryn kirjoittamaa näytelmää Odottamattomia tapahtumia.
Mutta vaikka Marie-Antoinette jännitti kaiken tarmonsa voidakseen olla ajattelematta sitä salaperäistä miestä, niin vaistomaisesti, kuin hänen tahtoaan väkevämmän magneettisen voiman vaikutuksen johdosta, hän kääntyi ja suuntasi kauhistuneen katseensa sille yhdelle ja ainoalle taholle.