Gilbert uskoi haavoittuneen sairaanhoitajattarien huomaan. Muuta ei voitaisi enää tehdä kuin antaa luonnon toimia.
Gilbert tulisi sitäpaitsi katsomaan häntä seuraavana päivänä.
Pitou ja Gilbert nousivat tohtorin ajoneuvoihin, jotka odottelivat sairaalan portin edessä. Tohtori käski ajaa Coq-Héron-kadulle.
Kaikki oli kiinni ja pimeää tässä korttelissa.
Soitettuaan ovikelloa neljännestunnin Pitou aikoi jo hellittää soittonuoran ja tarttua kolkuttimeen, kun hän kuuli melua, ei katuoven takaa, vaan portinvartijan asunnosta päin. Muuan käreä, pahantuulinen ääni kysyi kärsimättömästi — siitä ei voinut erehtyä:
»Kuka siellä?»
»Minä», vastasi Pitou.
»Kuka minä?»
»Ah, se on totta… Ange Pitou, kansalliskaartin kapteeni.»
»Ange Pitou? En tunne.»