»Onko täältä siis Ville-d'Avrayhin parisataa kilometriä?» ihmetteli
Pitou.
»Ei sinne ole kymmentäkään», vastasi Gilbert, joka väläyksellä oli näkevinään nuorukaisaikansa kävelyt, jotka hän oli tehnyt opettajansa, Rousseaun, seurassa Louveciennesin, Meudonin ja Ville-d'Avrayn metsiin.
»Ei kymmentäkään, herra Gilbert», sanoi Pitou, »se on sitten vain tunnin asia. Se sujuu kuin rasvattu!»
»Entä Catherine», huomautti Gilbert, »luuletko sinä, että hänkin sujuttaa kuin rasvattuna ne kymmenen kilometriä, jotka, sieltä on matkaa Pariisiin, ja ne kahdeksankymmentä, jotka on Pariisista Villers-Cotteretsiin?»
»Ah, se on totta», myönsi Pitou. »Suokaa anteeksi, herra Gilbert. Minä vasta olen pässinpää, minä!… Asiasta toiseen, kuinka Sébastien jaksaa?»
»Kerrassaan mainiosti. Tapaat hänet huomenna.»
»Yhäkö apotti Bérardierin oppilaana?»
»Yhä.»
»Ah, sitä parempi! Olen hyvin mielissäni, kun tapaan hänet taas.»
»Ja hänkin, Pitou, sillä kuten minä, niin hänkin rakastaa sinua kaikesta sydämestään.»