»Ja lisäksi on sattunut toinenkin onnettomuus», jatkoi Pitou.
»Mikä?» kysyi Catherine lyhyesti ja välinpitämättömästi kuten henkilö, joka jo on tyhjentänyt inhimillisten kärsimysten maljan eikä pelkää enää näiden tuskien lisääntyvän.
»Se, että herra Billot haavoittui eilen Mars-kentällä hengenvaarallisesti.»
»Ah!» sanoi Catherine.
Ilmeisesti tämä uutinen koski nuoreen naiseen vähemmän kipeästi kuin edellinen.
»Silloin», jatkoi Pitou, »minä päättelin itsekseni — ja samaa arveli herra tohtori Gilbertkin —: 'Neiti Catherine käväisee katsomassa herra Billotia, joka on viety Gros-Cailloun sairaalaan, ja sieltä hän jatkaa matkaa postikyydillä Villers-Cotteretsiin.'»
»Entä te, herra Pitou?» kysyi Catherine.
»Minä», vastasi Pitou, »minä olen ajatellut, että koska te menette auttamaan rouva Billotia kuolemaan, minä jään tänne ja yritän saada herra Billotin elämään… Minä jään sen luokse, jolla ei ole ketään, ymmärrättehän, neiti Catherine?»
Pitou lausui nämä sanat enkelimäisen viattomasti, ajattelematta, että hän näin, muutamin sanoin, esitti uhrautuvaisuutensa koko historian.
Catherine ojensi hänelle kätensä.