»Billot», sanoi Charny, joka ei voinut aavistaakaan, mistä syystä tilanhoitaja vihasi aatelistoa tai kuninkuutta, »olen tuntenut teidät, ja joku aika sitten te olitte vallan toisenlainen kuin tänään».
»Oh, niinpä tietenkin, en sitä kielläkään», vastasi Billot katkerasti hymyillen, »niin, olette nähnyt minut vallan toisenlaisena kuin mikä nykyisin olen. Kerron teille, mikä minä olin, herra kreivi. Olin todellinen isänmaanystävä, uhrauduin kahdelle ihmiselle ja yhdelle asialle. Nämä kaksi ihmistä olivat kuningas ja herra Gilbert ja se asia oli minun kotimaani. Yhtenä päivänä kuninkaan poliisit — ja minä tunnustan», lisäsi tilanhoitaja päätänsä ravistaen, »että silloin meidän välimme alkoivat rikkoontua — yhtenä päivänä kuninkaan poliisit tulivat minun luokseni ja puolittain väkivallalla, osittain yllättämällä ryöstivät minulta erään lippaan, kallisarvoisen sijoituksen, jonka herra Gilbert oli uskonut huostaani. Päästyäni heti vapaaksi riensin Pariisiin. Saavuin sinne heinäkuun kolmannentoista päivän illalla. Jouduin keskelle Orleansin herttuan ja ministeri Neckerin patsaskuvien mellakkaa. Kaduilla kannettiin naiden rintakuvia ja huudettiin: 'Eläköön Orleansin herttua, eläköön Necker!' Siitä ei olisi pitänyt koitua pahaa haittaa kuninkaalle, mutta sittenkin kuninkaan sotamiehet ampuivat meihin. Minä näin poloisten maanmiehieni, jotka eivät olleet tehneet muuta rikosta kuin huutaneet eläköötä kahden miehen kunniaksi, joita he varmaankaan eivät edes tunteneet, näin heidän kaatuvan lähelläni, kellä pää sapelin iskun ruhjomana, kellä rinta luodin lävistämänä. Minä näin Lambesogin ruhtinaan karkoittavan Tuileriein alueella vaimoja ynnä lapsia, jotka eivät olleet huutaneet ensinkään, ja tallaavan ratsunsa kavioihin seitsenkymmenvuotiaita vanhuksia. Se näky oli omiaan yhä pahemmin rikkomaan minun ja kuninkaan välit. Seuraavana päivänä käväisin pikku Sebastianin täysihoitola-opistossa ja poika-poloinen kertoi, että hänen isänsä oli vankina Bastiljissa kuninkaan määräyksestä, jonka oli hankkinut joku hovinainen, ja minä jatkoin omia mietteitäni, että kuninkaalla, jota yleisesti väitettiin hyväksi, oli hyvien hetkiensä ohella erehdyksen, tietämättömyyden tai unohduksen hetkiä, ja korjatakseni omalta osaltani yhden niistä virheistä, jotka kuningas oli tehnyt jonakuna unohduksen, tietämättömyyden tai erehdyksen hetkenä, minä otin kaikella voimallani osaa Bastiljin valtaukseen. Me valtasimme sen — se ei ollut helppo tehtävä: kuninkaan sotamiehet ampuivat meihin ja surmasivat arviolta kaksisataa meikäläistä. Siitä tuli minulle uusi tilaisuus olla eri mieltä kuin muut kuninkaan paljon puhutusta hyvyydestä. Mutta Bastilji vallattiin. Eräästä sen kopista löysin herra Gilbertin. Hänen takiaan olin vaarantanut henkeni parikymmentä kertaa, ja ilo siitä, että olin hänet löytänyt, sai minut unohtamaan monen monta seikkaa. Ensi töikseen herra Gilbert muuten sanoi, että kuningas oli hyvä, ettei tämä tiennyt monestakaan hänen nimessään tehdystä häpeällisestä teosta ja ettei häntä, vaan hänen ministerejään oli moitittava. Ja koska herra Gilbertin sana siihen aikaan oli minulle kuin pyhä sana, minä uskoin herra Gilbertiä, ja todettuani, että Bastilji oli vallattu, herra Gilbert vapaa, Pitou ja minä terveinä ja ehjinä, minä unohdin Saint-Honoré-kadun ammuskelut, Tuileriein rynnäköt, ne sataviisikymmentä tai kaksisataa lähimmäistäni, jotka Saksenin marskin huilunen oli surmannut, herra Gilbertin vankeuden, jonka oli aiheuttanut jonkun hovinaisen yksinkertainen pyyntö… Mutta anteeksi, herra kreivi», keskeytti Billot oman puheensa, »tämähän ei koske teitä, ettekä te ole pyytänyt kahdenkeskistä puhelua kuunnellaksenne jonkun oppimattoman talonpoikaispahasen jaarittelua. Tehän olette sekä suuri herra että oppinut mies.»
Ja Billot oli tarttumaisillaan ovensäppiin astuakseen kuninkaan huoneeseen.
Mutta Charny pidätti hänet.
Tähän pidättelyyn Charnylla oli kaksi syytä:
Ensiksi hän halusi saada selville Billotin ynseyden syyn, Billotin, joka tässä tilanteessa oli varsin huomattava henkilö, ja toiseksi hän halusi voittaa aikaa.
»Kertokaa minulle kaikki, Billot», sanoi hän. »Te tiedätte, että me olemme ystäviänne, poloiset veljeni ja minä, ja että minua huvittaa tavattomasti kaikki mitä te sanotte.»
Kuullessaan sanat poloiset veljeni Billot hymyili katkerasti.»
»Olkoon menneeksi», sanoi hän, »kerron teille kaikki, herra kreivi, ja minua pahoittaa, etteivät poloiset veljenne… varsinkaan yksi heistä… herra Isidor ole täällä kertomustani kuuntelemassa».
Billot oli lausunut sanat varsinkaan yksi heistä, herra Isidor niin omituisesti korostaen, että Charnyn täytyi tukehduttaa tuskantunne, jonka hänen rakkaan veljensä nimen mainitseminen herätti hänen sydämessään. Vastaamatta Billotille, joka kaikesta päättäen ei tiennyt, mikä onnettomuus oli kohdannut juuri sitä Charnyn veljeä, jonka läsnäoloa hän toivoi, Charny viittasi häntä jatkamaan.