»Tiedättekö, täti Angélique», sanoi apotti häijysti hymyillen, »että emäntä Billot on unhottanut ripittäytyä?»
»Ah, herra apotti», vastasi täti Angélique, »se ei ole hänen vikansa. Se poloinen nainen näyttää menettäneen järkensä kolme neljä kuukautta sitten. Hän oli siihen aikaan, jolloin tytär ei ollut tuottanut hänelle paljon murhetta, hyvin hurskas ja Jumalaa pelkääväinen nainen, joka kirkkoon tullessaan otti aina kaksi tuolia, toisen istuakseen ja toisen jalkojensa tueksi.»
»Entä hänen miehensä?» kysyi apotti, jonka silmissä leimahti vihan salama. »Montako tuolia otti kansalainen Billot, Bastiljin valloittaja?»
»Hyväinen aika, en tiedä!» vastasi täti Angélique viattomasti. »Hän ei käynyt kirkossa milloinkaan, mutta emäntä Billot…»
»Hyvä on, hyvä on», sanoi apotti, »sen laskun me järjestämme hänen hautauspäivänään».
Sitten hän teki ristinmerkin ja virkkoi:
»Hyvät sisaret, sanelkaa kiitosrukous kanssani.»
Molemmat ikäneidot tekivät niinikään ristinmerkin ja lausuivat hartaina kiitosrukouksen apotin kanssa.
XXVII
Tytär ja äiti