Niinpä hän astuikin rivakasti ja mitään pelkäämättä maatilan alueelle.
Muuan iso koira alkoi haukkua hänelle, mutta sitten se tunsi nuoren valtiattarensa, lähestyi niin pitkälle kuin kahle salli ja alkoi hyppiä ulvahdellen iloisena.
Koiran haukunta kutsui portille erään miehen, joka tuli utelemaan koiran ilon aihetta.
»Neiti Catherine!» huudahti hän.
»Ukko Clouis!» sanoi Catherine vuorostaan.
»Ah, tervetuloa, rakas neiti!» virkkoi vanhus. »Talo kaipaakin kipeästi teitä, nähkääs!»
»Entä poloinen äitini?» kysyi Catherine.
»Voi, ei paremmin eikä huonommin, tai paremminkin huonosti kuin hyvin.
Hän sammuu, se kultainen vaimo-rukka!»
»Missä hän on?»
»Huoneessaan.»