Ajoneuvot jatkoivat matkaansa.
Viisi minuuttia kului ja vaunut olivat kulkeneet tuskin kahtakaan sataa askelta, kun takaa alkoi kuulua kovaäänistä huutoa.
Kuningatar, joka istui sopivimmalla paikalla ja joka luonteeltaan oli toisia vilkkaampi, kurkisti ensimmäisenä vaunujen ovesta ulos.
Mutta miltei samassa hän vetäytyi takaisin vaunuihin ja peitti kasvot käsillään.
»Voi, meitä onnettomia!» huudahti hän. »Herttua de Choiseul murhataan!»
Kuningas yritti nousta paikaltaan, mutta kuningatar ja madame Elisabeth pidättivät hänet ja painoivat hänet takaisin keskelleen. Vaunut kääntyivät samassa kadunkulman taa. Olisi ollut mahdotonta nähdä, mitä tapahtui kahtakymmentä askelta tuonnempana.
Oli tapahtunut seuraavaa:
Herra Saussen portin kohdalla herttua de Choiseul ja de Damas olivat hypänneet satulaan, mutta herra de Romeufin hevonen — hän olikin tullut postikyydillä — oli kateissa.
Herrat de Romeuf ja de Floirac sekä ajutantti Foucq kulkivat siis jalan. He toivoivat löytävänsä jostakin rakuunien tai husaarien hevosia, mikäli uskollisina pysyneet rakuunat tai husaarit antaisivat heille hevosensa, tai he tapaisivat jonkun isäntiensä hylkäämän hevosen, koska husaareista suurin osa veljeili rahvaan parissa ja joi maljoja kansan kunniaksi.
Tuskin oli ajettu viittätoistakaan askelta, kun herttua de Choiseul huomasi saattamiensa vaunujen vierestä, että herrat de Romeuf, de Floirac ja Foucq olivat vaarassa joutua väentungoksen kuolettavaan puserrukseen.