Catherine rukoili kauan. Hänen oli vaikea erota ruumisarkun äärestä. Nais-poloinen käsitti hyvin, että Isidorin kuoleman jälkeen hänellä oli vain kaksi ystävää tässä maailmassa: äiti ja Pitou.
Äiti oli siunannut hänet ja sanonut hänelle hyvästi; äiti oli tänään arkussa, huomenna olisi haudassa.
Vain Pitou oli jäänyt hänelle!
On vaikeaa erota viimeisen edellisestä ystävästä, kun tämä ystävä on äiti!
Pitou tunsi, että hänen oli lähdettävä auttamaan Catherinea. Hän astui sisälle ja huomattuaan sanansa turhiksi hän yritti kohottaa nuoren tytön ylös.
»Vielä yksi rukous, herra Pitou, yksi ainoa!»
»Te sairastutte, neiti Catherine», sanoi Pitou.
»Entä sitten?» kysyi Catherine.
»Silloin minun täytyy hakea imettäjä herra Isidorille.»
»Olet oikeassa, Pitou, olet oikeassa! Hyvä jumala, kuinka hyvä sinä olet, Pitou! Ja kuinka minä sinua rakastankaan, ystävä Pitou!»